I Am Mother

Nyt kun elokuvateatterit ovat kansainvälisen pandemian takia olleet säpissä jo hetken aikaa, tai ainakin rajoitetulla ohjelmistolla, niin suoratoistojen elokuvatarjonta laajenee kovaa vauhtia. Netflix on tässä ollut jonkinlainen edelläkävijä, ja vaikka Netflix tekeekin jo paljon elokuvia, niin taso on ollut vähintäänkin vaihteleva. Mutta välillä jotain yllättävää putkahtaa esille. Tähän kategoriaan uppoaa mielenkiintoinen apocalyptinen tarina I am mother, joka pureutuu ajatukseen siitä, miten ihmiskunta voisi totaalisen tuhon jälkeen selvitä.

Tarina lähtee siis siitä, että ihmiskunta on oletettavasti joutunut tuhon partaalle. Tätä varten on rakennettu laitos, jossa automaation turvin robotti luo ihmisen uudestaan alkiosta, ja kasvattaa tämän aikuiseksi. Kyseinen laitos toki sisältää läjäpäin alkioita, mutta tarinan punaisena lankana toimii tilanne, että ensin kokeillaan yhdellä ihmisellä, ennen kuin massalisääntymistä lähdetään edistämään. Elokuva lähtee siis hyvin verkkaisesti liikenteeseen, mutta kiehtova ajatus siitä millaisia ihmisiä tulee kasvamaan täysin robotin kasvattamina, ilman perinteisiä moraalisia ja ihmisen tunteeseen viittaavia arvoja ja kokemuksia on kutkuttava. Kasvaako ihmisestä täysin ohjelmoitu ”kone” vai ottaako geeneissämme olevat piirteet vallan niin uteliaisuuden ja oman harkinnan suhteen?

Tarina nivoutuu lapsivaihetta lukuun ottamatta loisteliaasti äitirobotin äänenä toimivan Rose Byrnen ja tyttärenä esiintyvän Clara Rugaardin ympärille. Minimalistinen kaarti antaa tarinalle tilaa kasvaa ja syventyä hahmoihin ilman turhia sivuhahmoja ja tapahtumia, sillä lähes koko elokuva tapahtuu tässä maailmanlopun laitoksessa. Mutta toisin kuin voisi kuvitella, niin juoni on kuitenkin mielenkiintoinen ja jännittävä. Tästä on monta aikaisempaa esimerkkiä, että hienot tehosteet ja supertähdet eivät välttämättä tee hyvää elokuvaa. I Am Mother toki esittelee noin puolessa välissä elokuvaa yhden staran, Hilary Swankin esittämän naisen, joka sekoittaa Rugaardin esittämän tyttären elämän totaalisesti. Hän kun ei koskaan ollut nähnyt elävää ihmistä ennen tätä mysteerinaista, ja ihmisten välinen geneettinen side alkaa tuomaan uusia ajatuksia tyttären päähän.

Tarina on aika ajoin toki ennalta arvattava, mutta pitää silti otteessaan loisteliaasti. Kuin joulukalenterin luukut, alkaa totuudet ihmiskunnan tuhosta selvetä tyttärelle, ja pian äitirobotti joutuukin ohjelmointinsa äärirajoille vakuutellessaan tyttärelle, että tämä on hänen äitinsä ja äitiä olisi hyvä uskoa. Tarina kerääkin mukavasti aina uusia kerroksia ja ennen kaikkea kierroksia kohti loppua, ja tällaisen vanhan scififanin sydäntä lämmittää muutamat kohtaukset, kun asioiden oikeat laidat alkavat selvetä. I Am Mother on kuin pitkä Outer limits, tai nykyaikaan verrattuna Black mirror jakso mutta hyvällä tavalla. Nyt kotiteattereiden aikaan tällainen elokuva toimii loisteliaasti omalta sohvalta ja herättää jälleen ajatuksia siitä miten meidän ihmiskunta tulee jatkamaan eloaan. Näitä lisää.