BLINDED BY THE LIGHT

Javed on kuudentoista vanha Pakistanilainen toisen sukupolven maahanmuuttaja, jonka perhe elää eristäytyneenä välimaastossa vanhan ja uuden keskellä. Isä työskentelee Vauxhallin autotehtaalla ja ohjaa perhettä rautaisin ottein. Siskoista vanhin on menossa naimisiin hänelle järjestetyn miehen kanssa, nuorin elää hiljaiseloa toisten jaloissa. Äiti työskentelee päivästä toiseen hanttihommien parissa, eikä muutosta perheen elämään ole nähtävissä. 

Missä tahansa muussa tilanteessa perhe olisi kuin mikä tahansa keskiluokkainen koti 80-luvun Britanniassa. Maahanmuuttajina heitä kuitenkin ympäröi epävarmuus ja pelko kun Thatcherismin rohkaisemat uusnatsit marssivat kaduilla, samalla kun työttömyys repii työväenluokkaa hajalle. Pian Javed ei enää koe mahdolliseksi sitä kaukaista tulevaisuutta poissa Lutonin kaupungista, josta hän haaveili lapsena. Sattuman kautta hän törmää ulospäinsuuntautuneeseen Roopsiin ja löytää samalla Bruce Springsteenin musiikin. Yhdessä hetkessä mikään ole enää ennallaan.

Gurinder Chadan ohjaama BLINDED BY THE LIGHT on hyvänolon mestariteos. Se on rakkauslaulu Springsteenille, myötätunnolle, rakkaudelle ja omien unelmien tavoittelulle. Se ei sinänsä tee mitään uutta, eikä varsinaisesti tuo genreen mullistavia muutoksia, mutta kuten mestarikokki saattaa löytää vanhasta reseptistä uusia ulottuvuuksia, niin myös Chadhan elokuva elävöittää kasvutarinan raikkaaksi jälleen.

Iso kiitos tästä kuuluu Chadhan syvälle ymmärrykselle Springsteenin musiikin tärkeydestä. Hän ei kertaakaan kohtele valittuja kappaleita pelkästään tunnelman nostattajina. Ne ovat osa elokuvan sielua. Silloin kun laulujen sanat eivät tanssi kankaalla osana tarinan rikasta kuvastoa, niiden läsnäolo huokuu jokaisesta kohtauksesta. Chadha pidättelee Sprinsteenin musiikin käyttämistä elokuvassa pitkälle sen toiseen näytökseen asti. Odotus palkitaan yhdellä vuoden koskettavimmista hetkistä.

Springsteen on haastattelussa sanonut, että oikea kappale voi muuttaa ihmisen elämän kolmessa minuutissa. BLINDED BY THE LIGHT visualisoi tämän tunteen henkisenä uudelleensyntymänä, jossa Pomon ajattomat kappaleet repivät Javedin vanhan minän pirstaleiksi raamatullisessa spektaakkelissa.

Onko se kornia kun Javed ensimmäistä kertaa kuuntelee Springsteeniä ja kaupunkia samalla ravistelee pyörremyrsky? Tietenkin on – mutta se on myös tunteiden rehellistä artikulointia. On musiikkia joka ylittää kaikki järjen rajat. Musiikkia josta ei voi pelkästään pitää, sitä tarvitsee samalla tavalla kuin vettä tai happea. Kun Javed ja hänen parhaan kaverinsa isä (hulvaton Rob Brydon) laulavat omaa rappio-romanttista versiota Thunder Roadista ei voi kuin hymyillä. Springsteenin kuuntelu ei tee sinusta yhtään sen coolimpaa, mutta se voi antaa rohkeutta olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. 

Vaikka kyseessä on aikalaiskuvaus muistuttaa meno surullisesti nykypäivästä. Uusnatsit marssivat kaduilla ja väkivalta vähemmistöjä kohtaan on arkipäivää. Ihmiskohtalot ovat kuin Springsteenin lauluista. Eksyneitä ja erillään, jokainen hahmoista etsii maailmalta vastauksia. Miten johdattaa perhe parempaan tulevaisuuteen kun on menettänyt mahdollisuuden elättää heidät? Miten tunnistaa kodikseen paikan jossa jälkipolvet ihannoivat juuri sitä mitä vastaan taisteltiin? Voiko unelmistaan tehdä totta, jos se merkitsee menneisyytensä unohtamista?

Elokuva ei tarjoa tähän suoria vastauksia. Javed, kuten Bruce, ei voi kirjoituksillaan muuttaa tuhansien sydämissä vaanivaa pahuutta tai korjata rikkinäistä yhteiskuntaa. Mutta hän saattaa Pomon lailla tavoittaa ne, jotka haluavat yhdessä luoda jotain parempaa. 

Kuten Bruce itse sen sanoo: “Between our dreams and actions / lies this world.”