Tämä oli yllätys.
Se on ainoa tapa jolla kuvailla Jumanjin jatko-osan (rebootin?) jälkeistä olotilaa. Tässä elokuva, jolta ei voinut odottaa mitään. Mainokset näyttivät tympeiltä, juoni jonninjoutavalta, eikä alkuperäinen Jumanji, Robin Williamsia lukuunottamatta, ollut minkäänsortin klassikko jolle jäi kaipaamaan jatkoa. Kaiken kukkuraksi viime kerralla kun Dwayne Johnson eksyi viidakkoon, lopputulos oli vuoden huonoimpia elokuvia.
Osa ennakkoluuloista pitääkin paikkaansa. Juoni on täysin jonninjoutava. Kevin Hart on vieläkin rasittava b-luokan Chris Tucker. Käsikirjoitus on enimmäkseen tulvillaan hattaraa. Mutta tästä huolimatta, tai jopa sen vuoksi, elokuva on nautittavan raikas tuulahdus seikkailukomedian alalajia jollaista ei enää tarpeeksi usein nähdä. Otetaan hyppysellinen John Hughesin nuorisokuvauksia, sekoitetaan mukaan vihreän timantin metsästystä, ja kuorrutetaan kokonaisuus aimo annoksella rakkaudella tehtyjä viittauksia vanhoihin Lucasartsin seikkailupeleihin (yhden hahmon superheikkoutena on kakut!). Tätä kaikkea on Jumanji, ja jotenkin se vain toimii.
Pääosissa nähtävä nelikko on kokoelma joukko teinileffojen karikatyyrejä. Peleihin hurahtanut nörtti, joka ei osaa puhua tytöille. Iso tyhmä futari. Itseriittoinen mean girl. Epävarma hiirulainen. Kaikki nämä on jo nähty tuhat kertaa niin hyvissä kuin huonoissa elokuvissa. Jumanji ei myöskään tee näillä mitään uutta, mutta paradoksaalisesti ei myöskään junnaa paikallaan. Tästä iso kiitos elokuvan asetelmalle laittaa jokainen hahmoista heidän totaalisen vastakohtaan pelin sisällä. Nörtistä tulee Rock; hiirulainen muuttuu Karen Gillaniksi; nätti mean girl on nyt Jack Black, ja isosta urheilijasta saadaan Kevin Hart.
Elokuvan vahvuus on hyvässä roolituksessa. Dwayne Johnson on karismaattinen näyttelijä, joka osaa nauraa itselleen juuri oikealla tavalla. Karen Gillan pääsee viimein esittelemään komediennen taitojaan elokuvan parhaissa kohtauksissa. Jack Black ei ole ollut vuosiin näin hauska tai moniulotteinen, mutta saakin nyt pitkästä aikaa hyvän roolin esitettäväksi. Suurin krediitti elokuvassa kuuluukin Blackille, joka ei tee hahmostaan yhden nuotin esitystä Rob Schneiderin tapaan, vaan onnistuu tuomaan oman ulkokuoren alta sykkivän nuoren naisen esille tavalla jota heikompi näyttelijä ei olisi edes tajunnut etsiä. Blackin hahmo ei kertaakaan tunnu halvalta vitsiltä, mikä on vaikeampi saavutus kuin kuvitella saattaa. Kevin Hart esittää itseään, ja siitä joko pitää tai ei. Itse en, joten elokuvan heikoin osuus onkin hänen harteillaan.
Ei tästä suurta taidetta tai vuoden elokuvatapausta saa kuitenkaan millään keinolla. Mutta Jumanji onnistuu olemaan yhtäaikaa juuri sellainen varmaksi laskettu valtavirran tuote, mitä Sony puskee nykyään markkinoille kuukaudesta toiseen, ja samalla kuitenkin lämmin ja oivaltava koko perheen elokuva, jossa hahmot pitkästä aikaa kannustavat toisiaan ilman turhaa ilkeilyä. Pelkästään positiivisen sanoman vuoksi elokuvaa haluaa suositella. Tämän lisäksi Jake Kasdanin varmakätinen ohjaus on viihdyttävää katseltavaa, vaikka elokuvalla on liikaa kestoa ainakin puolen tunnin edestä. Usein ei kuitenkaan enää näe elokuvaa jossa kyynisyyden voittaa vilpitön halu viihdyttää, ja kun niin käy, sitä ei voi kuin arvostaa.
-
70%
Poiminta
Genret: Seikkailukomedia
Kesto: 119 min
Ohjaaja: Jake Kasdan
Pääosissa: Dwayne Johnson, Karen Gillan, Jack Black, Kevin Hart
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2017