Arvostelu on tehty 2D-versiosta.
Elokuvateattereihin ryminällä puskenut elokuva, Batman v Superman: Dawn of Justice on saanut murskaavaa kritiikkiä asiansa osaavilta kriitikoilta kautta maailman. Suomalaiset elokuvakriitikot mätkivät elokuvaa kaikella muulla paitsi ylisanoilla ja niinpä elokuvateatterin penkissä nököttävä katsoja voikin ennen elokuvan alkua ajatella, että olivatko kriitikot oikeassa? Minä voin vastata: olivat ja eivät olleet, sillä Zack Snyderin lähes eeposmainen elokuva on aavistuksen ylipitkä, käsittämättömästi rytmitetty ja samalla kuitenkin kiinnostava elokuva. Tiivistettynä siis hyvin keskinkertainen eepos, jossa käydään unimaailmassa ja pohditaan kaikenlaisia asioita, joiden tarkoitusta ei selitetä sen kummemmin katsojalle kuin roolihahmoillekaan.
Elokuvan juonesta voisi tietysti muutaman sanasen kertoa, mutta totuus on, että elokuvan nimi kertoo jo lähes kaiken oleellisen: kaksi DC-sarjakuvien ikonisinta sankaria ottaa mittaa toisistaan samalla kun yksi ikonisimmista sarjakuvien roistoista, Lex Luthor, punoo taustalla juoniaan. Tuloksena on pohdintaa ja mietiskelyä sisältävä mättöelokuva, jossa ensin hakataan ihmisiä räjähdysten keskellä ja sitten pohditaan hieman tyyliin, että mikä on oikein ja mikä väärin. Kun mukaan pistetään vielä oikeudenmukaisuuden pohdintoja ja täysin selittämätöntä kaunaa hahmojen välille, on Snyderin käsissä hiiltä, jota ei ole puristettu vielä timantiksi.
Ja hiiltähän puristettavaksi Dawn of Justicessa riittää. Ensinnäkin elokuvaa on miltei tarpeettomasti pitkitetty tahallisilla ja ehkä osittain jopa tahattomilla väliintuloilla. Esimerkiksi Teräsmies käy kuuntelemassa itseään retkeilyasussa ja juttelee itsensä Kevin Costnerin kanssa vuorenhuipulla siitä, että aina kun tekee jotain itselleen oikein ja pelastaa jotain, niin saattaa tulla saattaneeksi muut ongelmiin. No sehän oli informatiivista. Välillä ollaan Daily Planetin toimituksessa kuuntelemassa Laurence Fishburnen versiota Perry Whitestä ja katsellaan, kun Fishburne kyselee Kentin olinpaikkaa sinänsä merkityksettömässä pätkässä. Koko Daily Planetin olisi voinut helposti pyyhkiä elokuvasta pois, sillä lehden toimituksella ei elokuvalle sinänsä ole mitään merkitystä.
Elokuvan pituus on vain yksi ongelma. Toinen ongelma on rytmitys, joka menee Snyderiltä aivan ohi: siirtymät Batmanin unijaksoihin ovat kömpelöitä (Ja itseasiassa uskon, että ne ovat mukana vain siksi, että niillä pedataan jo seuraavia DC-maailmaan sijoittuvia elokuvia.) ja täysin elokuvaan kuulumattomia tapahtumia, jotka ovat elokuvan henkeen täysin sopimattomia irrallisia hetkiä. Samalla Snyder pistää “parastaan” esiin hyppiessään Batmanin ja Teräsmiehen maailmojen välillä aiheuttaen sen, että katsoja kokee katsovansa ikäänkuin kahta ruutua yhtä aikaa. Kun mukaan vielä otetaan hämmentävästi elokuvasta pois otetut asiat (kuten miksi Teräsmies ei pidä Batmanin vigilante-meiningistä) ja tilalle otetaan epäolennaisuuksia, on Snyderin ohjaamisessa huomattavasti parannettavaa. Ehkä suurin syy elokuvan heikkouksille on Snyderissä itsessään, jonka otteet tuovat mieleen saksalaisen Roland Emmerichin elokuvat.
Miksi? Siksi, että elokuvan näyttelijöissä ei ole oikeastaan mitään vikaa. Henry Cavill on Teräsmiehenä oikein oivallinen tapaus, vaikkei hän tuokaan Teräsmiehen alter egoon, Clark Kentiin, mitään ulottuvuuksia lisää. Teräsmiehenä olevat patsastelut sen sijaan toimivat hyvin, eikä toimintasankarin otteissa näytä olevan mitään sen suurempaa vikaa. Ja entä sitten tapaus Ben Affleck? Minusta Affleck on erinomainen Batman ja tyyliltään huomattavasti erilainen kuin Christian Balen Batman. Synkkyydessä ja rajuudessa Affleck vetääkin Batmanin kohti Frank Millerin Yön ritaria, joskaan niin pitkälle Snyder ei ole antanut Affleckin mennä (josta tulee mieleen Snyderin väkisin elokuvaan puskema treenisessio, jossa Affleck hakkaa rengasta ja työntää kelkkaa). Myös Wonder Womanina nähtävä Gal Gadot onnistuu suhteellisen pieneksi jääneessä roolissaan hyvin ja Lex Luthorina nähtävä Jesse Eisenberg on minun mielestäni pahiksena varsin piristävä kokemus. Pisteet myös Jeremy Ironinsin Alfredille, vaikkakin hän on roolissaan huomattavasti pinnallisempi kuin Michael Caine.
Kaiken kaikkiaan on varsin helppo todeta, että Zack Snyderin vahvuudet eivät ole välttämättä tarinankerronnassa tai elokuvan rytmityksessä. Sen sijaan näyttelijät pysyvät lestissään hänen kouransa alla ja elokuva tarjoaa muutaman visuaalisesti hienon kohtauksen ja ajatuksen. Muuten Batman v Superman on tasapainoton möhkäle, jonka CGI-efektit ovat maksaneet varmasti paljon tai vähän enemmän. Hans Zimmerin ja Junkien XL:n musiikin ansiosta elokuvan audiovisuaalinen anti on hyvää ja painokasta. Toisaalta tämä elokuva on nähtävä kuitenkin vain myöhäisenä “iskuna” Marvelin Avengers-sarjalle ja samalla on todettava, että supersankari-genre alkaa olla pikkuhiljaa nähty. DC onkin omissa toimissaan auttamattoman myöhässä, enkä usko, että Justice League tulee näyttäytymään kovinkaan isossa valossa (ainakaan menestyksen osalta) myöhempinä vuosina; varsinkin kun Batman v Superman: Dawn of Justice on katsojalle “katso ja unohda”-kamaa.
-
62%
Tiedot
Genret: toiminta, seikkailu, scifi
Kesto: 151 min
Ohjaaja: Zack Snyder
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams, Jesse Eisenberg, Diana Lane, Laurence Fishburne, Jeremy Irons, Holly Hunter, Gal Gadot, Callan Mulvey
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2016