Star Wars: The Force Awakens

Tähtien Sota on vihdoin palannut valkokankaille 32 vuoden jälkeen. En toki ole unohtanut episodeja 1-3, mutta totta puhuen ne elokuvat eivät vain koskaan oikein istuneet tähän kaanoniin. Toki Episodi 3 on jollain tavoin edes katsottava mutta kun näiden esiosien henki ja tyyli olivat niin kaukana siitä mahtavuudesta mikä loi koko franchisen. Tähtien Sota IV – VI ovat ne elokuvat jotka ihmiset haluavat muistaa ja joiden takia me fanit edelleen muistelevat katoavaa nuoruuttaan. Voitte siis kuvitella niitä pelonsekaisia tunteita kun astuin elokuvateatteriin odottaen jotain uutta mutta peläten pahinta. Ajattelin että nämä ovat kuitenkin vain elokuvia, mutta sitten toisaalta, siksihän elokuvia tehdään että ne herättävät parhaimmillaan suuria tunteita ja niistä voidaan puhua vuosikymmeniä niiden ensi-illan jälkeen. Olenkin siis nähnyt kaikki Tähtien Sodat valkokankaalta ja valojen sammuttua tajuntani räjähti tuonne kaukaisien galaxien taakse Williamsin scoren soidessa aivoissani.

Heti tähän alkuun täytyykin todeta se mitä useimmat ovat odottaneet, Tähtien Sota on palannut kunnialla. Kauas taakse ovat jääneet poliittiset hölpötykset, Jar-Jar Binksit ja naurettavuuksiin nousseet taistelupomppailut. Tarina lähtee 30 vuotta Jedin paluun tapahtumista jossa Imperiumi sai kohtalokkaan iskun menettäessään hallitsijansa ja ykkösnyrkkinsä Darth Vaderin. Luke ei kääntynyt pimeälle puolelle ja galaxi juhli. Mutta kuten aina, pahaa ei voida koskaan voittaa koska Tähtien Sota kaanoniin kuuluu Taolainen ajattelutapa hyvästä ja pahasta. Ilman toista ei voi olla toista, on siis oltava tasapaino voiman kummallakin puolella. Tämän kaiken keskelle on tietenkin joutuneet edellisissä elokuvissa Skywalkerin suvun jäsenet, ja kauaksi ei olla tästä tässäkään saagassa päästy. Star Wars: Force Awakens aloittaa uuden trilogian ja jollain tasolla se on myös eräänlainen reboot koko saagalle.

Uuden trilogian valovoimaisimpana tähtenä nähdäänkin nuori Daisy Ridely jonka rooli romunkerääjä Rey:nä on yhdellä sanalla sanoen loistava. Jo nuorena Ray:n on täytynyt tulla toimeen omillaan sillä tyttönen oli jätetty Jakku planeetalle jonka olosuhteet muistuttavat erittäin paljon episodi IV:n Tatooine planeettaa. Tälle samaiselle planeetalle ovat eksyneet myös nykyisen vastarintaliikkeen taistelija Poe Dameron (Oscar Isaac) sekä häntä jahtaava imperiumi, joka tässä uudessa saagassa tottelee nimeä Ensimmäinen ritarikunta. Toiminta ja tarkoitusperät eivät ole kuitenkaan 30 vuodessa muuttuneet. Poe saa planeetalla tiedon viimeisen Jedi-soturi Luke Skywalkerin olinpaikasta mutta kiinnijäämisen uhalla mies piilottaa kartan BB-8 droidin sisuksiin. Jo tässä vaiheessa kaikkien vanhojen Tähtien Sota fanien lamput loistavat kirkkaina juonen rinnakkaisuuksista Episodi IV:n tapahtumiin. Mutta tämä ei edelleenkään haittaa sillä tarina jossa on selkeitä kiinnekohtia alkuperäisiin imaisee huomaamatta katsojan mukaan kyytiin.

Tarinan toinen nuori päähenkilö tuleekin sitten hieman erilaisista lähtökohdista. John Boyega esittää nimittäin Ensimmäisen ritarikunnan iskusotilasta nimeltä FN-2187 jonka ensimmäinen tehtävä oli juuri Jakku planeetalla. Miehen aivopesu ei kuitenkaan ole mennyt ihan puikkoihin vaan mies kylpee hiessä ja panikoi kun pitäisi tappaa viattomia kyläläisiä. FN-2187 päätyykin auttamaan Poe:ta tämän jäätyä ritarikunnan vangiksi ja samalla miehen ura ”stormtrooperina” kokee pienen inflaation. Koska nimi FN-2187 on hieman hankala muuttuessaan jälleen siviiliksi Poe päättää kutsua miestä Finn:ksi ja tästä alkaakin Finn:in huima seikkailu aina vastarintaliikkeen ytimeen taistelemaan entisiä taistelutovereita vastaan. Ensimmäinen nostalgiaorgasmi koetaankin kuitenkin vasta kun Finn ja Rey lyövät hynttyyt yhteen ja pakenevat Jakku planeetalta milläpä muulla kuin Millenium Falconilla. Toinen tulee heti perään kun Han Solo kaappaa oman aluksensa takaisin ja näyttää nuorille mistä kana pissii kun laserit alkavat viuhua.

Yhtymäkohtia Episodi IV:n tulee välillä enemmän kuin ehtii tajuamaan, mutta se ei todellakaan haittaa. Tarina soljuu todella hyvällä temmolla eteenpäin upottaen katsojat jälleen tuohon Tähtien Sota universumiin. Entisiä ja uusia liittolaisia vyörytetään katsojille ja Ensimmäisen ritarikunnan uhka universumille nousee aivan uusiin sfääreihin. J.J. Abrahams pistää parastaan ohjauspuolella näyttäen katsojille että oikeilla lavasteilla on edelleen paikkansa avaruusseikkailuissa ja että kaiken ei tarvitse olla niin kliinistä. Avaruus- ja maataistelut näyttävät suorastaan henkeäsalpaavilta ja kerrankin niissä on myös painoa takana. 3D toimi ajoittain loisteliaasti ja Star Destroyer ei ole koskaan näyttänyt näin hienolta. Kun päälle lisätään legendaarinen John Williamsin score niin katsoja ei voi muuta kuin nauttia kyydistä.

Star Wars:  Force Awaikens on siis loistelias elokuva. Se tuo sen vanhan ajan tenhon mukaan nykyaikaisella osaamisella. Kun mukaan on saatu niin Ford, Fisher ja Hamill niin nostalgia pisteet ovat taattu. Kun Han Solo sanoo ”Chewy, we are home” niin kylmät väreet vain virtaavat lävitseni. Abrahams ei kuitenkaan tuudittaudu pelkkään vanhan kierrättämiseen vaan mukana on myös sitä uutta verta ja asennetta mikä tekee tästä jatko-osan. Kenttä on siis avattu uudelle trilogialle ja tämän ensimmäisen osan siivittämänä ihan hirveästi metsään ei voida mennä. Käykää katsomassa uusi Tähtien Sota, sillä sen lähemmäki nuoruuttaan ei voi päästä, ja uusille katsojille, tämän parempaa avaruusseikkailua ei ole.