elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Rush Rush
Vihdoinkin formulat saavat arvoisensa elokuvan. Jos joku ohjaaja on oikea tähän hommaan, niin ehdottomasti Ron Howard, sillä mies onnistuu vuodesta toiseen tekemään uskottavia tositapahtumiin... Rush

Vihdoinkin formulat saavat arvoisensa elokuvan. Jos joku ohjaaja on oikea tähän hommaan, niin ehdottomasti Ron Howard, sillä mies onnistuu vuodesta toiseen tekemään uskottavia tositapahtumiin perustuvia elokuvia. Toinen seikka mikä nostaa tämän elokuvan arvoa on ylipäätään puute hyvistä autourheiluun perustuvista elokuvista. Kaikki varmasti muistavat Rennyn ja Stallonen umpisurkean indycar  viritelmän Drivenin, sekä aidon kasari jätöksen Days of thunder joissa kummassakin uskottavuus oli jossain kaukana horisontissa. Maailma siis kaipasi kipeästi ihan oikeasti toimivaa ja vakavasti otettavaa elokuvaa kilpa-ajajista ja Ron Howard viisaasti ottaa tapetille oikeat kuljettajat ajanjaksolta jolloin formuloissa oli sitä jotakin.

Ketkä kuljettajat sitten ansaitsevat oman elokuvan ? Vaihtoehtoja olisis varmasti ollut muutamia, mutta Howard ottaa pihteihinsä yhden formulahistorian legendaarisimmista taistelupareista.  Niki Laudan ja James Huntin vaiheriikkaan kamppailun F1 maailmanmestaruudesta vuonna -76. Elokuva käy loisteliaasti läpi kummankin kuljettajan taustat ja motiivit uhmata henkensä joka kerta kun he istuivat näihin hengenvaarallisiin autoihin joissa yksikin virhe saattoi maksaa uran tai pahimmassa tapauksessa hengen. Howard osaa ohajata katsjoan tuntemukset niin että kummatkin kuljettajat saavat sympatiat puolelleen ja elokuvan kiintopisteeksi nousee enemmän itse kamppailu ja hengenvaara kuin mikään hyvän tai pahan välinen taisto. Kilpailujen tulokset ja tapahtumat noudattavat orjallisesti oikeita kisoja mikä vielä lisää elokuvan uskottavuutta.

Laudan ja Huntin kisailu sopii myös siksi hyvin elokuvaksi, että kuljettajat tulivat hyvin erilaisista lähtökohdista ja olivat ennenkaikkea henkilöinä toistensa vastakohdat. Siinä missä Hunt oli perinteinen playboy joka pelkäsi kuollakseen ajamista, mutta ei muutakaan osannut ja hamusi kuuluisuutta ja mammonaa ajamisesta. Lauda taas oli sosiaalisesti hyvin rajoittunut ja tuli varakkaasta Itävaltalaisesta suvusta jossa hän olisi voinut tehdä mitä tahansa, mutta valitsi kilpa-autoilun puhtaasti rakkaudesta lajiin. Mutta vaikka Lauda eteni urallaan aluksi rahojensa turvin, nin hän oli myös loistava mekaanikko ja kuljettaja. Ferrarille päästyään hän kuitenkin pääsi varsinaisesti näyttämään kykynsä ja nappasi heti maailmanmestaruuden toisella kaudellaan. Huntin tie voittavaan McLareniin oli kivikkoisempi ja elokuva kuvaakin hyvin hänen ensimmäisen F1-tallin Hesketh raicingin vastoinkäymisiä kun auto hajosi kisasta toiseen mikä turhautti Huntia. Chris Hemsworthin loisteliaasti esittämä Hunt pitikin ajamista ja siinä menestymistä niin tärheänä että ensimmäinen avioliitto kariutui huonosti etenevän uran takia.

Howardin esittämä kasvutarina kummastakin kuskista on suorastaan loisteilias. Elokuva petaa kauden -76 kamppailua loisteiliaasti ja kliimaksiksi nouseva Nurburingilla tapahtunut Laudan onnettomuus muuttaa kuljettajien suhdetta rakaisevasti. Ennen tätä tapahtumaa Lauda kuvattiin kylmäksi ja kliiniseksi ajajaksi siinä missä Hunt oli altavastaaja, mutta onnettomuus tuo ämpärillisen inhimillisyyttä Laudalle ja yllättäen kilpakumppanit alkavat ymmärtää toisiaan. Laudaa esittävä Daniel Bruhl tekee erinomaisen suorituksen Laudana ja hänen olemuksensa lopussa arpisena kuskina on kuin yksi yhteen elävän legendan kanssa.Vaikka elokuvan tapahtumat siis noudattavat oikeita historiallisia tapahtumia, niin jännitys silti säilyy läpi elokuvan. Loppupeleissä ei olekaan kysymys siitä kuka voittaa, vaan tarinasta tuloksien takana ja henkilöistä jotka laittoivat henkensä likoon autourheilun takia. Jos siis vähääkään formulat kiinnostavat, tai ylipäätään urheiluhistorialliset elokuvat, niin tässä on yksi helmi joka kannattaa katsoa.

Rush
  • 85%
    Elokuva - 85%
85%

Poiminta

Genret: draama, toiminta
Kesto: 123 min
Ohjaaja: Ron Howard
Pääosissa: Alexandra Maria Lara, Chris Hemsworth, Christian McKay, Daniel Brühl, Jamie De Courcey, Julian Rhind-tutt, Natalie Dormer, Olivia Wilde, Pierfrancesco Favino, Stephen Mangan
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2013

Sending
User Review
3 (1 vote)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments