Elysium

District 9 leffalla maailmanmaineeseen nousseen ohjaaja Neil Blomkampin toiselta elokuvalta odotettiin paljon sillä mies osui todella hyvin maaliinsa esikoisohjauksellaan missä pyörittiin miehelle tutuissa teemoissa Etelä-Afrikan siirtolaispolitiikassa. Periaatteessa aihe ei ole tässä uusimmassa karannut kovin kauas näistä samoista teemoista, sillä Elysium ottaa teemakseen jopa Philip K Dickmäisen tulevaisuuden vision, missä yhteiskunnan luokkajako on päässyt erittäin pahalle tolalle ja maailmassa on periaatteessa vain kaksi yhteiskuntaluokkaa: erittäin rikkaat ja erittäin köyhät. Ohjaajan taustat ovat siis taas todella lähellä itse elokuvaa sillä niinhän Etelä-Afrikassa tälläkin hetkellä on, eli keskiluokka puuttuu ja köyhät kärsii kaivoksissa rikkaiden pyöriessä hienossa pääkaupungissa. Mutta päivän politiikka sikseen, ja uppoudutaan hetkeksi vuoteen 2154.

Neil Blomkamp on todella noussut Peter Jacksonin varjosta District9:n jälkeen ja käteen saatu 90 miljoonan dollarin budjetti näkyy ainoastaan positiivisena seikkana. Blomkamp on luonut niin täydellisen uskottavan tulevaisuuden vision maailmasta, että se on lähes dokumentaarista. Maapallon liikakansoituksen ja saastumisen johdosta avaruuteen on rakennettu rengasmainen keinomaailma Elysium, jossa ei tunneta sairauksia eikä köyhyyttä. Sinne pääsevät vain harvat ja valitut ja vallankahva pidetään tiukasti rajatussa piirissä. Mutta mihinkäpä ihminen karvoistaan pääsisi, sillä nytkin jännitettä tapahtumiin tuo jälleen salaliitot ja kulissien takaiset valtataistelut. Puolustusministerin paikkaa suorastaan nihilistisen jäätävästi esittävä Jodie Foster on nainen paikallaan. Kun tämä “rautarouva” surutta surmaa kymmeniä ihmisiä vain sen takia että he hakevat suojaa Elysiumilta niin katsojille ei jää epäselväksi mitkä ovat herrojen suhteet köyhiin.

Mutta tarinan todellisena sankarina ja antisankarina toimii Hollywoodin kuumimpiin nimiin kuuluva Matt Damon, jonka toiminnalliset roolitukset vain paranevat vanhetessaan. Ei olisi uskonut vielä reilu kymmenen vuotta sitten että Damonista tulee tämän kaliiberin toimintastara, mutta Bournet muuttivat kaiken. Miehen presenssi ja heittäytyminen on suorastaan loisteliasta. Damonin näyttelemä Max suorastaan hehkuu sitä epätoivoa mitä elämä on hänen eteensä heittänyt ja entisen linnakundin elämä ylikontrolloidussa yhteiskunnassa ei todellakaan ole helppoa, kun työt robottitehtaassa ovat yhtä riistoa. Max yrittää kuitenkin kovasti sopeutua nykyiseen elämäänsä, mutta kun epäonnistumisien sarja iskee eteen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä vanhojen kavereiden puoleen ja aloittaa epätoivoinen “sota” järjestelmää vastaan.

Blomkamp kuljettaa tarinaa suorastaan mestarillisesti esitellen tulevaisuuden maailman katsojille. Näin vanhan liiton scifi fani näkee tapahtumissa paljon yhtymäkohtia mestarillisten kirjailijoiden ja ranskalaisen Heavy Metal-sarjakuvan suuntaan. Aeon Flux, Blade Runner, Minority Report, ja niin edelleen ovat olleet esikuvia Blompampin luomalle maailmalle. Ihmisarvo määritellään vain varallisuuden mukaan, ja köyhien annetaan kuolla ilman tunnontuskia. Kun tapahtumapaikkana on lähinnä entinen Los Angelesin alue, niin Blomkamp on loisteliaasti ottanut vahvoja etelä-amerikkalaisia näyttelijöitä mukaan, kuten Diego Lunan ja Wagner Mouran, joka teki vahvaa työtä Tropa De Elitessä. Sekä tietenkin jo I am Legendissä ja City of Godissa loistanut Alice Braga, joka tässä heiluu Maxin entisenä heilana. Pahiksen roolin Blomkamp on kuitenkin varannut vanhalle kaverilleen Sharlto Copleylle, jonka hulluus ja maanisuus hakee vertaistaan. Niin sosiopaattista käytöstä harvoin näkee kuin Copleyn esittämä Kruger katsojille tarjoaa.

Elysium on siis loistava elokuva, ja nappaa ehkä vuoden parhaan scifielokuvan tittelin itselleen. Menoa ei ole hillitty millään PG13 leimalla, ja Blomkamp tarjoaakin todella brutaalia toimintaa, jossa ruumiinkappaleet vain lentävät. Oli myös ilo huomata että minkäänlaisia kompromisseja ei oltu tehty, vaikka mukaan oli saatu Matt Damonin tasoinen näyttelijä ja budjetti oli ihan miehekäs. Tarinakin pysyy uskottavana ja etenee jouheasti, mutta sopivasti toimintaa tarjoten eteenpäin. Jännitys pysyy aina loppumetreille saakka ja vaikka tapahtumat jollain tavalla ovat hyvin ennalta-arvattavia, niin silti ne viihdyttävät kovasti.