Lockout

Mikä hitto ranskalaisia nykyään vaivaa? Ennen Ranskassa tuotettiin aistillisia ja tunteellisia draamoja, mutta nyt ranskalaiset tuottavat enemmänkin mainstream-henkistä toimintaa, jota ei jaksa kukaan katsoa. Tuorein esimerkki tästä on Taken 2, mutta nyt kisaan on tullut James Matherin ja Stephen St. Legerin ohjaama Lockout (2012), joka scifitoimintana oli minulle jonkinlainen pakkovuokraus videovuokraamosta. Mitä siis Lockout kaksine ohjaajineen ja ranskalaisine tuottajieen pystyy tarjoamaan? Guy Pearcen ase kädessä? Hei, ei sillä nyt kovin pitkälle pötkitä!

Koko elokuva kertoo Guy Pearcen näyttelemästä hahmosta, Snowsta, joka joutuu ongelmiin hallituksen kanssa. Eräänlaiseksi pelastukseksi osoittautuu kuitenkin maapallon kiertoradalla puhjennut vankilamellakka, jossa kaiken keskipisteessä on presidentin tytärtä näyttelevä Maggie Grace. Niinpä Snown tehtäväksi tulee mennä avaruusasemalle ja pistää ranttaliksi. Se tosin on vaikeaa, kun avaruusasemaa miehittävät lukuisat vangit Vincent Reganin näyttelemän Alexin johdolla. Kun mukana riehuvat vielä “snatchmainen” Joseph Gilgun ja kotipesässä hiihtelevät Peter Stormare ja Lennie James, niin elokuvan ulkoiset avut ovat suhteellisen hyvässä kuosissa ainakin nimilistansa puolesta.

Näyttelijät puolestaan eivät ole. Pearcen rooli on elokuvassa huithapelin ja envälitämuttavälitänkuitenkin-miehen väliltä. Se tarkoittaa “coolia” hosumista, “cooleja” vuorosanoja ja jonkun verran toimintaa. Suht nopea romanssikin presidentin tyttäreen on samantein näkyvissä jotta siitä voi heti alkuun melkein vetoa lyödä. Joka tapauksessa Pearcen kaltaiselle näyttelijälle tälläinen hätähousun rooli näyttää sopivan… Joka sinänsä on yllätys. Maggie Pearcen kokemus näyttelemisestä on lähinnä Takeneista, joten häneen elokuvassa ei voi missään vaiheessa luottaa. Vincent Regan puolestaan on ihan toimiva pahis, mutta hän jää pahasti sivurooliin kun Joseph Gilgun sekoilee ja ylinäyttelee vankilan todellista mielipuolta.

Muuten James Matherin ja Stephen St. Legerin elokuvassa ei ole mitään järkeä. Se on aivan liian yksiulotteinen ja aivan liian suoraviivainen toimiakseen kunnolla. Monessa mielessä Lockoutin voisi lyhentää 45 minuuttiseksi toimintaelokuvaksi, jossa Pearce menee sisään ja sitten tulee ulos. Näin nytkin käytännössä käy, mutta väliin laitetaan sekopäisiä tapahtumia, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Tiivistunnelmaisempi “vankilakapina” nähdään esimerkiksi Dead Islandin viimeisessä jaksossa. Sekin kertoo aika paljon tästä elokuvasta, sillä ei Dead Islandin juonenkehitys mitään superhienoa ole sekään, vaikkakin siinä on huomattavasti enemmän järkeä kuin tässä. Kaiken kaikkiaan Lockout on jonkinlainen lelukaupan halpakarkki, joka on saatu näyttämään suhteellisen hyvältä, mutta jonka käsikirjoitus on repäisty suoraan muropaketin takapuolelta. Ei jatkoon.

  • 40%
    Lockout - 40%
40%

Poiminta

Genret: toiminta,sci-fi
Kesto: 95 min
Ohjaaja: James Mather,Stephen St. Leger
Pääosissa: Joseph Gilgun,Lennie James,Vincent Regan,Guy Pearce,Maggie Grace,Peter Stormare
Valmistusmaa: Ranska
Valmistusvuosi: 2012

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments