Goon

Yksi kaikkien aikojen suosituimmista urheiluelokuvista on ollut omalla listallani vuonna 1977 valmistunut kulttielokuva Lämäri (Slap Shot), jossa Paul Newmanin joukkue veti jäällä kaikkia turpaan lähinnä Hansonin veljesten toimesta. Siksipä innostuin muutama kuukausi sitten, kun törmäsin Youtubessa uuden jääkiekkoelokuvan, Goonin (2011), traileriin. Trailerissa Sean William Scottin näyttelemä Goon hakkaa vastustajiaan mennen tullen ja luo tunnelmaa lopussa käytävään finaaliotteluun Liev Schreiberin kanssa. Koko touhu muistutti trailerissa kuin modernisoidulta Lämäriltä, joten olihan tuo elokuva lopulta pakko nähdä.

Mitä Goon sitten katsojalleen antoi? No, tappeluita, tappeluita ja tappeluita. Elokuvan komediallisia elementtejä puolestaan voidaan hakea pääosanesittäjä Scottista, jossa miehen näyttelemä Doug “tuhoaa” vastustajansa jäällä. Sen vastakohtana Scott on pehmeä, hieman yksinkertainen kaveri, joka haluaa ennenkaikkea pelata joukkueelle ja samalla rakastaa kieltämättä melko söpösti Alison Pillin näyttelemää Evaa. Ja oli elokuvassa oikeasti jotain hauskojakin kohtia, sillä Doug tulee ensimmäisen kerran jäälle naistaitoluistelijan luistimissa ja sekös ainakin allekirjoittanutta hymyili. Myös loistavan toimivat yksinkertaiset kommentit tekevät Goonista parempaa: “Thanks for asking.” alkaa naurattamaan siinä vaiheessa, kun Doug kiittää kauniisti sitä, että hänet on pyydetty hanskahippasille.

Elokuvan ohjaaja Michael Dowse on saanut ohjattavistaan tarpeeksi irti tähän elokuvaan. Scott on omassa roolissaan goonina osuva valinta, eikä naispääosaa näyttelevä Alison Pill itseasiassa ole mikään huono tapaus hänkään. Sivurooleissa nähtävä Marc-André Grondin on loistava ja Liev Schreiberin näyttelemä “roisto” on sopivan rosoinen ja karismaattinen tapaus loppuvastukseksi. Ainoastaan Jay Baruchel lyö oman roolinsa selvästi yli, kun taas Kim Coates on sopivan etäinen ja maaninen valmentajan rooliin.

Goonin ongelma on ehkä siinä, että Lämärin nähneille Goon on liian vaisu elokuva. Ne, jotka odottavat jäällä jatkuvaa ilotulitusta, joutuvat ainakin osittain pettymään, kun taas ne jotka eivät tiedä elokuvasta mitään saattavat hymistellä joko tyytyväisyyttään tai pettymystään. Toisin sanoen Goon sijoittuu jonnekin pyhän keskinkertaisuuden rajamaastoon, jossa joukkueelleen pelaava yksinkertainen kovanaama herättää tähtipelaajassa taas sitä lätkäjätkä-henkeä, mitä tarvitaan. Kerran katsottavaksi elokuvaksi tämä on kuitenkin melko hyvä tapaus.