Johnny English – Uudestisyntynyt

Hyvin katsojia Suomesta kerännyt Johnny English on tehnyt nyt comebackin jatko-osan muodossa ilmestyen nimellä Johnny English – Uudestisyntynyt (Johnny English Reborn). Heti ensimmäisen ihmetyksen aiheuttava suosio selittyy Suomessa sillä, ettei elokuvateattereissa pyöri tällä hetkellä juuri mitään järkevää elokuvaa, ellei vuoden parasta elokuvaa, Drivea, lasketa mukaan. Muuten elokuvateattereiden elokuvat ovat sitä samaa tasapaksua puurtamista, josta ei kukaan täysissä tolkuissaan oleva ihminen halua kymmentä euroa maksaa. No miksi minä sitten maksoin? Menin katsomaan Rowan Atkinsonia: onhan hän yksi suosikkinäyttelijöistäni jo Mustan Kyyn ajoilta.

Ja jälkikäteen voin viisastella itselleni, ettei se olisi kannattanut, sillä Atkinson on päätynyt toistamaan tässä Oliver Parkerin elokuvassa itseään ja vanhoja vitsejä. Totuus on, ettei Atkinsonille voi oikeastaan kirjoittaa enää mitään uutta komedian saralla ja miehen pitäisi sitä kautta uudistua. Vuosien komediallinen kokemus Black Adderista ja Mr. Beanista kääntyy nyt miestä itseään vastaan, kun pitäisi toistaa vanha tuoli-sketsi ties kuinka monennen kerran. On sääli nähdä Atkinson tälläisessä elokuvassa pyristelemässä “itsestään” eroon siinä kuitenkaan onnistumatta. Sitä paitsi hän voisi onnistua: samaan aikaan Black Adderissa näytellyt Hugh Laurie nimittäin onnistui: hän pyristeli hetken Hollywoodissa, kunnes pääsi House-nimiseen televisiosarjaan, joka on ollut huippusuosittu. Esittämään mitä: ei suinkaan pähkähullua komediaroolia, vaan draamaa, jossa päähenkilöllä on mukana tukku mustaa huumoria. Rowan Atkinson kaipaisi sitä samaa: hänen olisi uudistuttava.

Ei Atkinson omaa rooliaan ihan vihkoon vedä, mutta kun hänellä ei ole enää mitään uutta sanottavaa, niin tekeminen on, mitä se nyt sitten on. Jos Atkinsonia ei lasketa mukaan, niin Johnny English Rebornin muut roolit ovat periaatteessa yhdentekeviä. Toki elokuvasta löytyy mielenkiintoisia kuriositeettejä, kuten Rosamund Pike, joka on hauska nähdä “toisessa” agenttielokuvassaan. Pike nimittäin näytteli sivuosaa Die Another Day-elokuvassa ja nyt Pike nähdään varsin samankaltaisessa roolissa. Toinen mielenkiintoinen kuriositeetti on luonnollisesti Gillian Anderson, joka X-Filesin vuoksi on allekirjoittaneelle poltettu mieleen jo vuosia sitten. Senpä vuoksi on mukava nähdä harvakseltaan näyttelevä Anderson jälleen töissä.

Itse elokuva on juoneltaan perustasoa, eikä tarjoa mitään suurta mielenkiintoa. Kyse on tällä kertaa Kiinan pääministeristä, joka aiotaan salamurhata. Tiedot tästä hankkeesta kerrotaan kuitenkin vain luostariin vetäytyneelle Johnny Englishille, joka harjoittelee muun muassa kiven vetämistä palleillaan. Ja kun tämä on ohi, niin sitten sekoillaan pitkin Lontoota ja ihmetellään sitä, kuinka kaikilla on niin paljon mukahauskaa. Todellisuudessa mikään ei tunnu missään ja elokuvan ikärajan mukaisesti elokuva ei tarjoile suuria juonitwistejä. Muuten teknisesti laadukas elokuva on veltto ja haluton komedia, jossa ei pohjimmiltaan ole yhtään mitään järkeä ainakaan sellaiselle, joka on jo vuosia sitten nähnyt Black Adderin kaikki kaudet ja Mr. Beanit. Uutta katsojaa Atkinson vielä saattaa naurattaa, mutta kokeneempi kettu todellakin vain tekee facepalmin tuhlattujen rahojen vuoksi. Se on tässä se pelin henki.