elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

On kulunut 23 vuotta siitä kun Oliver Stone ohjasi 80-luvun juppihengen ilmentymän, Wall Streetin, jonka tähtinä heiluivat aikakautensa suuret staratMichael Douglas ja Charlie Sheen isänsä Martinin kanssa. Elokuva kuvasi hyvin... Wall Street: Money Never Sleeps

On kulunut 23 vuotta siitä kun Oliver Stone ohjasi 80-luvun juppihengen ilmentymän, Wall Streetin, jonka tähtinä heiluivat aikakautensa suuret staratMichael Douglas ja Charlie Sheen isänsä Martinin kanssa. Elokuva kuvasi hyvin rahan ja vallan kombinaatiota sen ajan hengen mukaisesti ja kuinka rahan arvo nousi ihmisten edelle pörssikeinottelun voimin. Ohjaaja Stone kuvitteli, että vuosi -85 olisi ollut jonkinlainen huippu ahneudelle, mutta kuinka ollakaan se oli vasta alkua globaalille kapitalisimille, jonka raadollinen tie jatkaa voitokasta kulkuaan taloudellisesta taantumasta piittaamatta. Niinpä Stone onkin palannut lähes historiallisen pitkän tauon jälkeen jälleen Wall Streetille, sillä vuoden 2008 talousromahtamisesta mies ei vain voinut mitenkään pysyä vaiti.

Vaikka Stone on vuosien varrella hieman laimentanut yhteiskunnallista kritiikkiään elokuvissaan, niin Wall Street: Money Never Sleeps tuo ehkä ripauksen sitä kritiikkiä takaisin. Suhteellisen pitkäksi venähtänyt elokuva ei kuitenkaan nouse aivan niihin sfääreihin mihin sillä olisi ollut potentiaalia, ja ajoittain Stone lipsauttaa elokuvan enemmän rakkausdraaman puolelle, kuin raakaan yhteiskuntakritiikkiin. Elokuvan kantaviksi voimiksi nouseekin yllättävä parivaljakko, joista toinen elää ainakin terveydellisesti uransa ehtoopuolta ja toinen on Hollywoodin uusi kultakimpale hassulla nimellään. Michael Douglas on kulkenut pitkän matkan timanttimetsästyksistä Gordon Gekkoon ja takaisin, mutta miehen karisma ei ole hävinnyt mihinkään. 66-vuoden ikään ehtinyt konkari on yllättävän pienestä osallisuudesta huolimatta uuden Wall Streetin kantava voima ja se yhdysside vanhaan elokuvaan, että elokuvan voi mieltää jatko-osaksi. Douglasin esittämä Gekko nousi aikanaan sellaiseksi kulttihahmoksi, että monet nuoret meklarit aloittivat jopa uransa roolihahmon innoittamina, ja miksipä ei ahneuden lihallinen ruumiillistuma vetoaisi amerikkalaisiin opportunisteihin.

Gekko ja elokuva tarvitsee kuitenkin maanläheisemmän ja nuoren kiinnekohdan, ja Transformersilla maineeseen noussut Shia Labeouf ottaa takavasemmalle häipyneen Charlie Sheenin paikan nuorena meklarina, jonka arvomaailma alkaa kummasti järkkyä setelinkuvien myötä. Labeoufin esittämä Jake Moore ei kuitenkaan ole se ensimmäisen osan naivistinen Bud Fox, vaan Moore yrittää ainakin välistä tehdä ihan oikeasti hyvää samalla kuitenkin kasvattaen pankkitiliään, ja hämmästyksekseni huomasin, että Shia oli yllättävän vähän ärsyttävä roolissaan. Elokuvan sujuvuuden kannalta ohjaaja Stone on kuitenkin tuonut elokuvaan ihmissuhdedraamaa Gekkon tyttären muodossa, joka seurustelee Jaken kanssa. Ongelmaksi muodostuukin Winnie Gekkon viha isäänsä kohtaan ja Jaken kiinnostus isä-Gekkoon rahallisessa mielessä. Harmikseni kuitenkin huomasin, että tästä saadaan aikaiseski vain perinteinen kolmiodraama pariskunnan ja morsiamen isän välille eikä mikään pörssiromahdus voi sitä  muuksi muuttaa. Edes aitona pahiksena heiluva Josh Brolinin esittämä pankinjohtaja Bretton James tuo sitä aitoa riistokapitalismia kehiin, mutta jotenkin sekin jää varsin laimeaksi yritykseksi.

Uusi Wall Street elokuva tuo monia ajatuksia herättäviä asioita esille vuoden 2008 taloustaantuman syistä, ja vaikka nämä asiat meille eurooppalaisille olivat aika itsestäänselviä, niin Stone tuo ne kyllä lähes rautalangasta väännetyllä mallilla myös amerikkalaisten tietoisuuteen. Elokuvan parhaita hetkiä olivat Gekkon rehellisen ahneet lausahdukset taloudesta ja amerikkalaisten pankkiirien hikoilut paskan iskiessä tuulettimeen. Eikä sovi unohtaa lähes taianomaista kohtausta muovinaamaisen Charlie Sheenin ja Michael Douglasin välillä kun Sheen tekee muutaman sekunnin cameon elokuvassa Bud Foxina. Muuten elokuvan nostalgiahöyryt ovat hyvinkin laimeat ja ainoastaan Gordon Gekko yhdistää nämä kaksi täysin eri aikakausilla tehtyä elokuvaa toisiinsa. Loppupeleissä käsissämme on kuitenkin teknisesti laadukkaasti tehty varsin tavanomainen ihmissuhde-talousdraama ja mahdollisesti Douglasin viimeinen elokuva. Yritys hyvä, lopputulos keskinkertainen.

Wall Street: Money Never Sleeps
  • 58%
    Elokuva - 58%
58%

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 135 min
Ohjaaja: Oliver Stone
Pääosissa: Carey Mulligan, Charlie Sheen, Frank Langella, Josh Brolin, Michael Douglas, Shia Labeouf, Susan Sarandon, Vanessa Ferlito
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2010

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments