Paprika

Saatuaan valmiiksi erinomaisen minisarjansa Paranoia Agentin, Satoshi Kon käänsi animaatioelokuvan muotoon Japanissa suurta arvostusta nauttivan Yasutaka Tsutsuin kirjoittaman tieteisromaanin Paprikan. Lähdemateriaali tarjosi Konille jälleen loistavan tilaisuuden puristaa irti kaikki mahdollinen piirretystä kuvasta.

Kaiken pahan alku ja juuri Paprikassa on laite, jolla on mahdollista sukeltaa suoraan ihmisten uniin ja samalla vaikuttaa niihin. Kun salaperäinen taho varastaa laitteen ja rupeaa tekemään tuhojaan unimaailmassa, käy vähitellen selväksi, että peliä pelataan tällä kertaa isoilla panoksilla. Ainoa toivo lienee tohtori Chiba Atsuko, joka unimaailman siirtyessään ottaa nokkelan, kauniin ja kyvykkään Paprikan hahmon. Mutta tämä uhka saattaa olla liikaa jopa jokapojan unelmien naiselle.

Jos Konin debyytti Perfect Blue vaihteli monella tasolla yrittäen kuitenkin pitää katsojan kärryillä pienillä vihjeillä, Paprikassa yksikäsitteinen narratiivi on heitetty kokonaan ikkunasta ulos. Se ei tarkoita, etteikö tarinassa olisi järkeä – mutta heikompia epäilemättä alkaa hirvittämään näennäinen sattumanvaraisuus, jolla unimaailmat toimivat. Pelkän unen ja valveen erottaminen on jo riittävän vaikeaa, joten Paprika ei päästä helpolla kasvattaessaan kierroksiaan: uniin sisältyy uusia unia, elokuvia, virtuaalitodellisuuksia ja muita hämmentävyyksiä. Jotkin yrittävät esittää oikeaa maailmaa, jotkin synnyttävät toisiaan, jotkin yrittävät kaikin keinoin tuhota.

Jonkinlaisina kiintopisteinä ruudulle marssitetaan muutamia toistuvia teemoja, kuten esimerkiksi kaamivan kakofoninen painajaisten paraati, joka etenee vääjäämättä ympäri unimaailman kaupunkia ja nostattaa loppuvaiheessa ihokarvat pystyyn jo pelkästään etäisyydessä kaikuvalla tunnusmusiikillaan.

Paprikan kutsuminen surrealistiseksi on jokseenkin harhaanjohtavaa, mutta unien mutkikkaan luonteen kuvaamiseksi Kon on ottanut käyttöön kaiken luovuutensa ja kehittänyt varsin kiehtovia, absurdeja kuvia. Niissä henkilöt ottavat monia erilaisia hahmoja ja muuttuvat maailman mukana. Muodonmuutokset ovat poikkeuksetta tyylikkäitä, loppuun asti ajateltuja. Elokuvan katsookin mielellään ainakin kaksi kertaa: ensin tarinan, sitten visuaalisen ilottelun ja kekseliäisyyden takia.

Paprika on oiva esimerkki siitä, että vangitsevan ja vauhdikkaan seikkailun ei tarvitse olla välttämättä täydellinen aivojen nollaus. Loppu on kaikessa asiaankuuluvassa eeppisyydessään kuitenkin pettymys. Pakollinen lopputaistelu on kulunut, liian nopea ja yksinkertaistettu toteutukseltaan. Siitäkin huolimatta, että se perustuu järkeenkäyvästi japanilaiseen Baku-mytologiaan, ratkaisu tuo Paprikaan sellaista lapsellisuutta, joka yleisesti yhdistetäänkin kaikkeen animeen. Tätä notkahdusta ennen on kuitenkin tarjolla hämmästyttävä matka ohjaajamestari Konin pyörryttäviin visioihin ja syvälle, syvälle ihmismielen kellarikerroksiin.