Star Trek VI: Tuntematon maa

On tullut aika jättää hyvästit vanhalle Enterprise miehistölle, sillä vuonna 1991 valmistunut kuudes Star Trek-elokuva, Tuntematon maa, on viimeinen alkuperäisen kokoonpanon elokuva, ja voi pojat millainen elokuva siitä tulikaan. Undiscovered Country on heittämällä toiseksi paras vanhan kaartin Trek-elokuva, joka tuo kankaalle juuri ne parhaat ominaisuudet jotka tekevät Star Trekistä aikuisten scifi-seikkailun vailla vertaa. Hieman huonosti menestyneen Final Frontierin jälkeen Paramount halusi varmistaa tämän viimeisen elokuvan menestyksen palkkaamalla ohjaajan puikkoihin Wrath of Khanin ohjanneen Nicholas Meyerin ja näin jälkikäteen ajateltuna parempaa ratkaisua ei olisi voitu tehdä.

On kulunut kuusi vuotta edellisen elokuvan tapahtumista ja Star Trekin universumissa muhivat muutoksen tuulet. Kapteeni Sulu on jättänyt Enterprisen ja saanut uuden Excelsior-aluksen komennettavakseen, kun yhdellä sen tutkimusmatkalla se törmää järisyttävään tapahtumaan. Yksi klingonien louhimista kuista räjähtää turvallisuuspuutteiden takia, ja sen aiheuttamat vaikutukset uhkaavat syöstä klingonit sukupuuttoon. Katsojat eivät voi olla vertaamatta klingoneita venäläisiin, sillä niin selkeitä yhtymäkohtia tämä elokuva ripottelee. Praxis-kuun räjähdys oli suoraan verrattavissa Tsernobylin onnettomuuteen. Muutenkin klingonien kieli muistutti venäjää, ja alkuperäiset klingonit olivatkin “punaisia”.

Mutta politiikka sikseen, sillä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin klingonit haluavat hieroa rauhaa ihmisten kanssa ja lopettaa kylmän sotansa voidakseen jatkaa eloaan. Enterprisen miehistö on enää kolmen kuukauden päässä eläkkeelle jäämisestä, kun vulcaanit Spockin johdolla ovat alkaneet rauhanneuvottelut ja eipä aikaakaan kun Enterprisen miehistöä Kirkin johdolla pyydetään viimeiselle tehtävälle saattamaan klingonien kansleri Gorgon rauhanneuvotteluihin Maahan. Kirk ei asiasta ole kovin mielissään, sillä klingonit tappoivat hänen poikansa, ja tästä seuraakin loistava väittely Kirkin ja Spockin välille:

James T. Kirk: They’re animals.
Spock: Jim, there is an historic opportunity here.
James T. Kirk: Don’t believe them. Don’t trust them.
Spock: They’re dying.
James T. Kirk: Let them die!

Kaikesta vastustuksesta huolimatta, Enterprise lähtee matkaan, mutta kuten katsoja saattaa jo tässä vaiheessa arvata, että kaikki ei varmasti mene aivan suunnitelmien mukaan. Ensitapaaminen Gorgonin kanssa menee jotenkuten säännösten mukaan, mutta yhteisruokailuun mahtuu loistavia keskustelun aiheita niin Shakespeareen, Hitleriin kuin rotujen välisiin ennakkoluuloihin liittyen. Kaikki näyttää siis hyvältä, kunnes Enterprise ja erityisesti Kirk ja Bones lavastetaan Gorgonin murhaajiksi, ja katsojat saavat huomata klingonien oikeudenkäynnin olevan nopea, tehokas ja armottoman puolueellinen. Eipä siis aikaakaan kun Kirk ja Bones tuomitaan elinikäiseen vankeuteen Rura Penthe-planeetalle, joka ei paistattele kovinkaan mukavan vankilan maineessa. Samanaikaisesti Enterprise Spockin johdolla yrittää selvittää tapahtumien oikean kulun, ja Spockin rautainen logiikka pääsee jälleen vauhtiin.

Spock: An ancestor of mine maintained that when you eliminate the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth. If we did not fire those torpedoes, another ship did.

Jälleen kerran Enterprisen miehistön yhteen hiileen puhaltaminen nousee elokuvan kantavaksi voimaksi. Spockin ja Kirkin välinen ystävyys on jotain niin erikoista ja vahvaa, että se on suorastaan harvinaista näin pitkässä elokuvasarjassa. Kaveria ei siis jätetä, ja vaikka Trek-universumin ihmiset ovat kulkeneet pitkän matkan meidän ajoista, ovat he silti ihmisiä, jotka hieman taivuttelevat sääntöjä kun se on tarpeellista. Kirkin ja Bonesin vankilapako ja sitä seurannut avaruustaistelu uudentyyppisen “Bird of Preyn” kanssa on jotain niin viihdyttävää, etteivät edes uudet Star Trek-elokuvat pääse tälle tasolle. Klingon-kapteeni Changin siteeratessa ties mitä maapallon runoilijoita, Kirk iskee viimeisen niitin arkkuun, ja se palo, jolla Shatner vetää nämä Kirkin viimeiset seikkailut, on jotain todella nautittavaa. Ei olekaan siis ihme, että Enterprisen-A:n viimeinen tehtävä päättyy Klingonien ja ihmisten väliseen rauhaan ja Federaation johtajan pelastamiseen.  Elokuvan viimeinen kohtaus on silkkaa parhautta:

Pavel Chekov: Course heading, Captain?
James T. Kirk: Second star to the right and straight on ’til morning.