Star Trek V: Viimeisellä rajalla

Ehkäpä Star Trek-elokuvahistorian parhaan teoksen, Voyage Homen, jälkeen Willian Shatner sai lähes mahdottoman tehtävän kun hänen piti ohjata seuraava Star Trek-elokuva. Kolmen elokuvan läpi (2, 3 ja 4) kulkenut juoni oli tullut päätökseen, ja Shatner itse halusi sekä käsikirjoittaa, että ohjata seuraavan uuden seikkailun. Shatnerin ego oli tuohon aikaan kasvanut jo epämiellyttäviin mittoihin, ja muutama näyttelijä aluksi kieltäytyi tästä elokuvasta, mutta onneksi Paramount sai heidän päänsä kääntymään ja Star Trek V: Final Frontier onkin viimeinen elokuva, missä alkuperäismiehistö kokonaisuudessaan toimi Enterprisen puikoissa.

Jo ensimmäisen elokuvan kehitysvaiheessa pyöritetty ajatus Jumalan tapaamisesta sai vihdoin nähdä päivänvalon, ja käsissämme onkin ehkä hieman erikoinen Star Trek-elokuva, joka tavallaan ei kuulu mihinkään suurempaan Trek-jatkumoon ja muutenkin sisältää hälyyttävän määrän epä-trekmaisia piirteitä.

Nimbus III-planeetta oli aikoinaan eri rotujen rauhanneuvottelujen jälkeen nimetty “Galaktisen rauhan planeetaksi”, mutta elo planeetalla muistutti enemmän Mad Maxin seikkailuja kuin omppujen syömistä paratiisin puista. Karu ja eloton planeetta kuitenkin tarjoaa lähtöpisteen elokuvan tarinalle, kun kotimaastaan karkoitettu vulcan, Sybok, päättää kaapata muutaman diplomaatin ja vaatia paikalle tähtialuksen. Eipä siis aikaakaan kun tuttu lautanen täyttää Nimbus III:en taivaan.

Enterprisen miehistö ei kuitenkaan sattumalta eksy paikalle, vaan koko miehistö viettää kauan kaivattua lomaa Maassa, ja kolmikko Bones, Spock ja Kirk retkeilevät yhdessä Yosemiten luonnonpuistossa, missä Kirk uhmaa jälleen kohtaloaan hieman erikoisella tavalla. Vuorikiipeily on vaarallista puuhaa, ja hommaa ei auta yhtään se, että Kirk ei viitsi pitää edes turvaköyttä mukana. Kun pienen onnettomuuden jälkeen Bones läksyttää kapteenia vastuuttomasta toiminnasta, Kirk kertoo, että ei pelkää kuolemaa, sillä hän tietää kuolevansa yksin ilman ystävien läsnäoloa. Pienen leirituokion, ja suorastaan herskyvän sanailun Bonesin ja Spockin välillä siitä, kuinka ihmiset viettävät leirielämää, Uhura saapuu hakemaan porukan kokoon, ja seikkailu kohti viimeistä korpimaata voi jälleen alkaa.

Kun Enterprise saapuu Nimbus III:lle, diplomaattien pelastus tapahtuu vähintäänkin hämmentävällä tavalla. Murtautuminen kaupunkiin ja sitä seurannut taistelu tuntuu, näyttää ja haisee ihan jollekkin muulle kuin Star Trek-elokuvalle. Vaikka itse pidänkin toiminnasta ja hienosta seikkailusta, niin tietynlaiset normit kuitenkin pitäisi täyttyä, kun kyseessä on trek-elokuva. Ehkäpä suurimman hämmennyksen aiheuttaa Uhuran seksikäs tanssi, jolla hän houkuttelee rosvot ansaan. Kaikesta huolimatta Sybok onnistuu voittamaan taistelun, ja piiritetty Enterprisen iskuryhmä antautuu pakon edessä. Sybok halusi tähtilaivan kuitenkin vain yhdestä syystä: halusta murtautua Galaksin keskustaan, jossa planeetta “Sha Ka Ree” sijaitsee ja sen pinnalla pitäisi itse Jumalan asustella. Tässä vaiheessa herääkin se suurin kysymys: mikä ihmeen Galaksin keskipiste, ja mikä pirun Jumala? Eihän nämä aiheet millään tavalla sovi Star Trek-elokuvaan!

Tarinallisista epäjohdonmukaisuuksista ja hieman tökeröistä tehosteista (ILM ei ehtinyt tekemään tämän elokuvan tehosteita) huolimatta näyttelijät kuitenkin pelastavat sen, mitä pelastettavissa on. Sybokin omaamalla kyvyllä, jolla jokainen henkilö voidaan vapauttaa henkisistä tuskistaan, hän valtaa osan Enterprisen miehistöstä itselleen, mutta ei Spockia tai Kirkiä. Spock, joka vulcanina on muutenkin immuuni tällaisille tunteilla ohjaamiselle, kieltäytyminen yhteistyöstä oli odotettavaa, mutta Kirkin vastustaessa tätä “aivopesua” tuodaan loistavasti esille hänen erilainen elämänkatsomus. Kirk kertoo elävänsä tuskasta, ammentaen sen tuomaa voimaa kapteenina. Lopussa nähtävä Jumalan kohtaaminen on kuitenkin jollain tavalla elokuvan antikliimaksi. Kaikessa korniudessaan tämä suuri voima ei ole meidän kristinuskon Jumalaa nähnytkään, ja tarinan lopussa suurimmaksi opetukseksi nouseekin ystävyys. Star Trek V on ihan hyvä elokuva, mutta jää kuitenkin kauaksi edellisen elokuvan temmosta ja tarinasta.