Eternal

Wilhelm Liebenbergin ja Federico Sanchezin tuottama, käsikirjoittama ja vielä pä ohjaama elokuva, Eternal, yhdistää ylimaskuliinisen pääosanesittäjän, kauniin naisen, verellä läträämisen ja vampyrismin oudon kiehtovaksi tarinaksi, jonka jaksaa vastoin ennakko-odotuksia kahlata helposti läpi. Vaikkei Eternal mikään maailman paras vampyyrielokuva olekaan, niin olen silti yllättynyt, ettei niin Liebenberg kuin Sanchezkaan ole tehnyt tämän esikoiselokuvansa jälkeen yhtään mitään elokuvan saralla. Tämä on yllätys siitä syystä, että veressä kylpevän ikivanhan aatelisen verijahtia on välillä varsin mielenkiintoista seurata.

Eternal kertoo tarinan huonosti käyttäytyvän ja ylimielisen poliisin, sekä epäillyksi syystä joutuvan kaunottaren oudosta suhteesta, jossa kierrellään toisia kuin kissa kuumaa puuroa. Kaikki alkaa siitä, kun elokuvan “vampyyria”, Elizabeth Kanea, näyttelevän Caroline Neronin taloon tulee netistä tavattu vieras. Hakusessa on kuumottava naistenvälinen sessio, joka loppuu lopulta varsin epämiellyttävällä tavalla. Mukaan sotkeutuu typerryttävän huonosti poliisietsivä Raymond Popea (jonka sukunimestä jaksetaan jopa elokuvassa vääntää yksi vitsi) näyttelevä Conrad Pla, joka alkaa oman pettämisensä lomassa epäillä vaimon joutuneen henkirikoksen uhriksi. Asetelma on outo: moraaliton poliisi alkaa kyselemään vaimon moraaliuden perään ja tulee selvästi jopa mustasukkaiseksi. Hikikarpalot alkavat nousta monenkin otsalle, kunnes Pope kääntää kiinnostuksensa Kaneen. Tuloksena on lopulta sitten paljon murhia, erotiikkaa ja mystisyyttä, joka muistuttaa etäisesti Tony Scottin Verenjanoa, mikä ei tietenkään ole huono asia.

Elokuvan kompastuskiveksi osoittautuu kuitenkin todella kehno pääosanesittäjä. Caroline Neron tosin osoittautuu verestä nauttivana Elizabethina lähes loistovedoksi, eikä toisen ohjaajan sisko, Victoria Sanchez, ole omassa sivuroolissaan mitenkään huono. Sen sijaan Conrad Pla on kuin nykyihmisen, luolamiehen ja Vin Dieselin risteytys, joka on kerännyt jokaisesta osasesta vain huonoimmat piirteet. Onkin sääli, että Pla ei ole missään välissä roolissaan uskottava, melkein uskottava tai edes “läsnä”. Toisaalta ymmärrän Plan funktion elokuvassa, sillä Neronin rinnalla Pla on kuin sylikoira, joka heiluttaa häntää aina komennettaessa -vain haukahdukset puuttuvat.

Eternal on yllättävän hieno löytö videovuokraamon pölyiseltä hyllyltä. DVD:n kansi ei liiemmin vuokraamisintoa nosta, mutta rohkeammalle elokuvan ystävälle ja erityisesti vampyyrielokuvien ystävälle Eternal on kertakatsomisen välttämätön paikka. Säälittä kohtauksia ja ideoita mm. Eyes Wide Shutista ja The Hungerista lainaava elokuva on kuitenkin kokonaisuutena varsin katsottava paketti, vaikka Pla yrittääkin pääosassa sysätä kaiken C-luokan roskaksi asti. Mutta kun Plan unohtaa ja keskittyy elokuvan tarinaan, sekä aavistuksen toimivaan “tunteeseen”, niin Eternalin katsoo mielellään läpi. Onpahan käsissä jotain erilaista, sillä Eternalissa hurjia takaa-ajoja tai muuten hirvittävää tehostetykitystä “med toiminta” ei missään vaiheessa nähdä.