Päivä jona maailma pysähtyi

Emily Rosen riivaajalla ilmeisesti salonkikelpoiseksi ohjaajaksi noussut Scott Derrickson on täällä taas. Tällä kertaa mies on ohjannut elokuvan nimeltä Päivä jona maailma pysähtyi (The Day the Earth Stood Still), joka on itseasiassa remake vuonna 1951 ilmestyneelle samannimiselle elokuvalle. Siinä missä vuoden 1951 versio toi maahan pakotettua rauhan sanomaa, tulee vuoden 2008 versiossa Keanu Reevesin lähes messiaaninen hahmo pelastamaan nimenomaan maan ihmisiltä. Vuoden 2008 versio onkin esikuvaansa nähden päivitetty ja nykyaikainen, sekä ympäristökeskustelua herättelevä elokuva, mutta samalla myös auttamatta liian köykäinen, sekava ja suoraan sanoen vaisu remake elokuvasta, joka sentään komeilee IMDB:n top 250-listalla.

Tottakai, kun esikuvana toimii tuollainenkin elokuva, niin Derricksonin elokuvalla olisi mahdollisuudet vaikka mihin. Kaikki meneekin niin kauan hyvin, kunnes Reevesin hahmo, Klaatu, alkaa puhua. Sen jälkeen itse elokuva onkin sellaista häröilyä, pientä suurta julistamista ja tietenkin suurta tyhjyyttä, ettei katsoja-parka kykene saamaan ajatuksesta edes kiinni. Ihmisyys tietenkin näyttää toisen puolensa ja Jennifer Connelly tuijottelee Reevesin silmiin armoa anellen, mutta synkkä tosiasia on, että elokuva on liian hajanainen ja heppoinen ollakseen ihmisten loppua ja ekotekoja julistava elokuva.

Yllättäen suurin syy tähän ei ole pökkelö Keanu Reeves, joka on itseasiassa kuin tehty muukalaisen rooliinsa. Jo Matrixissa ihmisten pelastajaksi noussut näyttelijä on nyt palkattu täysin päinvastaiseen rooliin, jossa Klaatun tehtävänä on tuhota koko ihmisrotu. Ja mikäs siinä tuhotessa, kun miehen ei tarvitse venyä näyttävään draamaan tai ylipäätään mihinkään. Riittää, että Reeves tuijottelee kuin onttoon tyhjyyteen, vaikka vierellä viuhtoo Connellyn näyttelemä nuori tiedenainen.

Connellyllä olisikin elokuvalle paljon annettavaa, mutta Derrickson ei saa näyttelijästään oikeastaan mitään irti. Käykin niin, ettei Oscar-voittajalle anneta kuin pari mahdollisuutta näyttää inhimillisiä otteita, mutta muuten Connellyn hahmoa riepotellaan elokuvan läpi kuin märkää rättiä. Kathy Batesin näyttelemä ylimielinen puolustusministerikin puolestaan niitataan täysin yksiulotteiseksi hahmoksi, joka tottelee näkymätöntä presidenttiä täysin laput silmillä. Elokuvan parhaaksi näyttelijäksi nouseekin yllättäen nuori Jaden Smith (Will Smithin ja Jada Pinkett Smithin poika), joka edustaa The Day the Earth Stood Still:n ainoaa oikeata näyttelemistä. Onkin hassua, että uhoon, epätoivoon ja inhimilliseen kaipuuseen tarvitaan lapsinäyttelijää, kun aikuisista ei ole muuhun kuin seinän tuijottelemiseen.

Kaiken kaikkiaan The Day the Earth Stood Still on ainakin elokuvateatterissa katseltuna valtava pettymys. Sen erikoistehosteetkaan eivät näytä mitenkään erikoisilta, vaikkakin Klaatun tutussa robotissa on sitä jotakin. Käykin niin, että väistämätön haukottelu on trailerin uhriksi joutuneelle katsojalle tosiasia. Elokuvan kliimaksiksi tarkoitettu loppukin latistuu miltei täydelliseksi ihmettelyksi ja ainakin minä jäin odottelemaan edes jotain pientä alleviivausta. Sitä tämä ihmiskunnan rappiota julistava elokuva olisi lopulta kaivannut… Enemmän sanoja, vähemmän erikoistehosteita räjähdyksiä… Enemmän tunnetta, dialogia ja inhimillisyyttä, joka jäi kivikuorien alta löytymättä. Jos tälle elokuvalle pitäisi kuitenkin antaa mahdollisuus, niin antakaa toki se mahdollisuus mieluummin vaikka alkuperäiselle teokselle. Oikeasti.