Intermission

John Crowleyn ensimmäinen koko illan elokuva, Intermission, muistuttaa tyyliltään aavistuksen dogmaa ollen samalla melkoisen kummallinen elokuva. Se on hieman väkivaltainen elokuva, jossa elämäntilanteeseen turhautuminen, sekä mustasukkaisuus luo pienelle joukolle niin kaaosta, dramatiikkaa kuin väkivaltaakin. Ja onpa pelissä myös tietenkin suuri rakkaus, jonka loppuminen on johtaa katastrofiin. Varsin dramaattisista puitteista huolimatta Crowleyn elokuvaa on vaikea ottaa tosissaan, sillä elokuvan yleisilmeen pohjalta elokuvaa voidaan pitää omanlaisena sukulaisena esimerkiksi Guy Ritchien Snatchille. Tuloksena on niin sanotusti "britti-coolia" toimintaa, joka ei ole sitä Brittein saarten näyttelijöiden osallistumisesta huolimatta.

Intermissionin näyttelijät ovat melkoisen kovassa vedossa: DVD:n kannesta huolimatta pääosassa ei nähdä Colin Farrellia, vaikka mies on elokuvassa kieltämättä varsin isossa roolissa. Farrellin hyvin näyttelemää pikkurikollista isompana hahmona voidaan pitää Cillian Murphyn näyttelemää Johnia, joka alkaa pikkuhiljaa kypsymään omaan elämäänsä varsinkin, kun Kelly Macdonaldin näyttelemä ex-tyttöystävä Deirdre puuhailee itseään paljon vanhemman miehen seurassa. Siitä kypsyy kuningasajatus kidnappauksesta, ryöstöstä ja miksei samalla myös kostostakin. Kun mukaan lyöttäytyy vielä Brian F. O’Byrnen näyttelemä potkut saanut bussikuski ja elokuvan sivutarinoissa heiluu apaattinen ja viikset omaava Shirley Henderson, niin paketti on kasassa. Eikä näyttelijäkatraassa ole muutenkaan mitään vikaa, sillä sivujuonteena nähtävä kovanaama Jerry on karismaattisen irlantilaisen, Colm Meaneyn, näyttelemänä melkoisen oiva tapaus.

Vaikka Crowleyn elokuvan näyttelijäkaarti on enemmän kuin kunnossa, niin elokuvan toteutus ei toimi kunnolla. Elokuvan ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun sivutarinoita alkaa kasautua liikaa yhteensattumien kautta. Mark O’Rowen esikoistarina kyllä nivoo nämä sivujuonet hennoksi kokonaisuudeksi, mutta silloin päätarinalle ei jää kovinkaan paljon tilaa. Muun muassa Meaneyn ja Farrellin odotettu viimeinen kohtaaminen jää verrattaen pliisuksi, sekä Murphyn ja Macdonaldin romanssin poikanen varsin epäuskottavaksi. Toisaalta elokuvalta, jossa tapahtuu kestoonsa nähden hyvin paljon, ei voida odottaa mitään suurta realismia.

Yhteensummattuna Intermission on harmaata keskitasoa, vaikka elokuvalla olisi eittämättä ollut mahdollisuuksia paljon parempaankin. Loistavasta näyttelijäkaartista huolimatta elokuva kuitenkin karkaa Crowleyn kokemattomista käsistä sivujuonten sooloiluiksi, joista monesta olisi varmasti saanut tehtyä montakin elokuvaa. Itseasiassa Intermission on sen kaltainen elokuva, joka olisi ehdottomasti toiminut huomattavasti paremmin lyhyenä tv-sarjana, kuin tämänkaltaisena koko illan elokuvana.