Man-Thing – Otus

Len Wein ja Bernie Wrightson loivat 70-luvun alussa ehkäpä hieman vähemmän tunnetun sarjakuvahahmon Rämeen olennon (Swamp Thing), joka eleli suolla koostuen elävästä kasvimassasta. Alan Moore herätti tämän hahmon uudestaan henkiin 80-luvulla ja 1982 Wes Craven ohjasi aiheesta enemmän tai vähemmän surkean elokuvan “Swamp-Thing“, joka sai vuonna -89 vielä surkeamman jatko-osan “The Return of Swamp Thing“. Kun toistakymmentä vuotta on kulunut edellisestä versiosta, niin ohjaaja Brett Leonard lähteekin kokeilemaan, että saisiko hän tästä aiheesta mukiinmenevää elokuvaa, mutta mies uppoaa kyllä niin syvälle suohon tämän kanssa, että paska haisee kotisohvalle asti.

“Rauhallinen” Bywaterin kaupunki saa uuden seriffin edellisen kadottua ja pohjoisesta saapuu Kyle Williams (Matthew Le Nevez), joka kuvittelee pääsevänsä leppoisaan maalaisseriffin hommaan. Mies saa kuitenkin pian huomata, että kaupungista katoaa porukkaa kuin puut Amazonista ja paikallisella öljy-yhtiöllä ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa. Kaverikseen sheriffi saa paikallisen ala-asteen opettajan Terin (Rachael Taylor), joka tietenkin ihastuu tähän uuteen lainvalvojaan. Juoni ei siis muistuta millään tavalla alkuperäistä sarjakuvaa, mutta “ovelalla” nimenmuutoksella tämäkin on varmasti ollut harkittu juttu. Ainoa yhdistävä tekijä onkin New Orleansin 283 neliökilometrin alueella rellestävä olio, joka tuntuu tappavan kaikki alueelle tunkeutuvat ja varsinkin öljy-yhtiön punaniskaiset työntekijät mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla.

Jostain kumman syystä tuotantotiimi ohjaajan johdolla on saanut kameran eteen ehkäpä epäuskottavimmat ja huonoimmat näyttelijät joihin olen koskaan törmännyt. Muutamaa paikallista intiaania lukuunottamatta kaikki näyttelijät vetävät roolinsa niin pökkelösti, että jopa ala-asteen näytelmäkerhosta löytyisi ilmeekkäämpiä näyttelijöitä. Tämän lisäksi juonessa on vähintään Orleansin kokoisia aukkoja, joista alun ihmettelyn jälkeen ei jaksa enää edes välittää. En ole myöskään koskaan oikein ymmärtänyt näiden B-elokuvien hahmojen lähes pakonomaista tarvetta mennä onnettoman taskulampun kanssa keskelle pimeintä rämealuetta, jossa he tietävät ihmisten kuolleen, ilman minkään valtakunnan suuntavaistoa, maalaisjärkeä tai välillä edes asetta. Sillä oletuskohtaisestihan he kaikki kuolevat mitä brutaaleimmalla tavalla, ja niinhän siinä käy tässäkin rainassa.

Siinä missä alkuperäinen suo-hirviö syntyi hullun tiedemiehen kokeista, niin tämän elokuvan rämehirviö syntyy mustasta magiasta, voodoosta ja ilkeiden öljymiesten myrkyistä keskellä pimeintä rämettä, jota osuvasti kutsutaan darkwateriksi. Jonkinlaista ympäristön kannanottoa tällä toki yritetään alleviivata, mutta kun ensimmäisten minuuttien aikana Australian bikinimalli Imogen Bailey räväyttää ne pakolliset tissit eetteriin runsaan veren saattelemana, niin käsissämme on todellakin vain B-luokan halppiskauhu, joka ratsastaa Marvel- ja DC-sarjakuvan meriiteillä suoraan sinne videovuokraamojen taaimmaisten hyllyjen perukoille, josta ainoastaan kiihkeimmät b-luokan scifi-fanit saavat päivän kiksinsä. Jos jotain positiivista tästä pitää löytää, niin Man-thing toki näyttää teknisesti ihan kelvolta tekeleeltä ja rämeeseen on saatu hieno vihreä hehku New Orleansin tummuvassa yössä, mutta siihen ne hyvät asiat sitten jäävätkin.