Aidosti outoa

Nyt jo arvostetun ohjaajan, Marc Forsterin, ohjaama draamakomedia, Aidosti outoa (Stranger than Fiction), on oivallinen elokuva. Se on myös hämmentävä osoitus siitä, että ääliökomedioiden tähtenä tunnetulla Will Ferrellillä riittää myös näyttelijänlahjoja, sillä Forster kertoo katsojalle varsin sympaattisen tarinan verotarkastajasta, joka huomaa olevansa kirjan päähenkilö, jonka kohtalona on kuolla elokuvan lopussa. Onkin valtava yllätys, kun ääliökomediaksi luultu elokuva muuttuukin joksikin muuksi, kun Ferrellin näyttelemä Harold kohtaa ehkä yhden parhaimmista naisnäyttelijöistä: Maggie Gyllenhaalin.

Forsteria on jo tässä vaiheessa totuttu pitämään melkoisena laadun takaajana, sillä miehen historiasta löytyy mm. mainetta niittänyt Monster’s Ball, sekä käsittämättömän upea satu, Finding Neverland. Ohjaapa mies vielä tulevan Bondikin, mutta Stranger than Fictionissa ohjaaja todellakin onnistuu tuomaan näyttelijöistä parhaimmat puolet esiin. Will Ferrellkin on kuin uudestisyntynyt mies, sillä ajoittain koomisesta ja säälittävästäkin Haroldsista on tehty lopulta herkkä ja haavoittuvainen hahmo, jonka viaton ja puhdas rakkaus Maggie Gyllenhaalin näyttelemää Anaa kohtaan on koskettavaa. Ferrellin loistosuorituksen lisäksi Gyllenhaal näyttää jälleen kerran sen, mitä osaa: kerrassaan valloittavasti hymyilevä, sekä uskomattoman sympaattinen sekä kaunis Gyllenhaal ottaa “söpösti” virkakoneistoa vastaan kapinoivan leipurin roolin mielenpainuvasti haltuunsa. Kun kokonaisuutta vielä tukevat kahden veteraanin, Emma Thompsonin ja Dustin Hoffmanin loistosuoritukset, voidaan Forsterille antaa tunnustusta ohjaamisen saralta.

Stranger than Fictionin tarina ei ole mikään tyypillinen, kuten edellä on tullut jo todettua: se on itseasiassa absurdi tarina, josta Jim Carrey tai Rob Schneider olisi helposti tehnyt valloittavan ääliökomedian “Yksin kotona”-musiikin säestämänä. Forster on kuitenkin päättänyt tehdä toisin ja tuloksena on sydämeenistuva tarina rakkaudesta ja epäitsekkyydestä. Absurdi tarina muuttuukin Forsterin käsissä ihmisläheiseksi ja kiinnostuksen herättäväksi draamaksi, jossa omien ongelmiensa kanssa painiva mies hyväksyy tulevan ja miltei kiittää tulevaa kohtaloaan.

Stranger than Fiction on elokuva, joka sopii lähestulkoon kenelle tahansa. Se ei yritä naurattaa katsojaan turhilla ja yhdentekevillä vitseillä, vaan keskittyy ikäänkuin elämään omaa elämäänsä. Elokuva soljuukin eteenpäin rennolla ja vaivihkaisella temmolla tuoden samalla Gyllenhaalin hahmon leipomien leivosten tuoksun kotisohvalle saakka. Tuloksena on hyväsydäminen elokuva, jonka jaksaa katsoa helposti läpi sen suhteellisen pitkästä kestosta huolimatta. Stranger than Fiction onkin kuin malliesimerkki siitä, miltä tämänkaltainen elokuva suurin piirtein näyttää, kun tasapainosta tarinaa ja hyvin onnistuvia näyttelijöitä ohjaa eteenpäin ilmiselvästi lahjakas ja motivoitunut ohjaaja, jolla on oikeasti vielä jotain sanottavaa.