Dragon Wars

Etelä-Koreasta tulee nykyään paljon mielenkiintoisia elokuvia, mutta Dragon Wars ei todellakaan ole yksi niistä. Jos vain mahdollista, niin tästä elokuvasta kannattaa katsoa vain traileri, sillä siinä on enemmän juonta kuin itse teoksessa. Aineksia toki olisi ollut vaikka mihin, sekä nappulaa on ollut enemmän kuin suomalaisissa elokuvissa viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä, mutta lähes kaikki asiat menevät perseelleen heti alusta lähtien.

Hieman tuntemattomampi käsikirjoittaja/ohjaaja Hyung-rae Shim on lähtenyt tekemään varmasti kunniahimoisinta elokuvaprojektia, mitä Etelä-Koreassa on koskaan nähty. Tuotantoyhtiö ja näyttelijät ovat suurimmaksi osaksi amerikkalaisia ja myös tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltoihin. Muutamia korealaisia elokuvia nähneenä olen myös huomannut, että fantasia, mytologia ja yliluonnollisuus ovat aina hyvin vahvasti esillä sikäläisissä elokuvissa, mutta tässä rainassa hommat pistetään niin lujaa latvojen yli, että ilme on kuin pumpattavalla barbaralla lähes koko leffan ajan.

Jo elokuvan alussa tapahtuva onnettomuustutkinta viittaa aika vahvasti Godzilla-tarinoihin, mutta meno vain paranee, kun nuori reportteri Ethan (jota lähes yhdellä ilmeellä Roswellista tuttu Jason Behr näyttelee) alkaa muistelemaan kymmenen vuotta sitten kuulemaansa tarinaa. En tiedä millä ihmeellä Robert Forster on saatu tähän elokuvaan näyttelemään antiikkikauppias Jackia, joka on uudelleensyntynyt korealaissoturi 500 vuoden takaa, ja jonka tehtävä on kertoa Ethanille mitä 500 vuotta sitten tapahtui ja mitä tulee kohta tapahtumaan nykyajassa. Jo tässä vaiheessa katsojalla on vaikeuksia pysyä kärryillä, mutta kun siirrytään 1500-luvun Koreaan mistä tarina saa alkunsa, tippuvat viimeisetkin järjen rippeet lattialle.

Eli jo 1500-luvun Koreassa uskottiin, että syntyy kaksi profeettaa, imoogia, joista toinen on paha Baruki ja toinen hyvä Yuh Yi Joo. Nämä jälkeläiset käyvät sitten sotaa keskenään ja itse en ainakaan saanut selvää miksi näin on. No ei se mitään, sillä hyvän puolen jälkeläinen ei saa mitään apuja, mutta pahan puolen jälkeläinen johtaa Tähtien Sodista karanneita dinosauruksia, joilla on plasmatykit selässään ja joilla ne valloittavat yhden hikisen korealaiskylän yrittäessään tappaa tätä nk. “hyvää jälkeläistä” yllättävästi siinä onnistuen. No, tästä päästäänkin jouheasti nykyaikaan ja siihen, että Los Angelesissa asustelee 19-vuotias Amanda Brooksin aneemisesti näyttelemä Sarah, joka on uudelleensyntynyt hyvä imoogi ja Ethan on uudestisyntynyt soturi, jonka tarkoitus on suojella Sarahia. Loogista, eikö totta?

Eipä sitten aikaakaan kun paha Baruki ilmestyy Losin kaduille 200-metrisenä käärmeenä. Tästä alkaa aivan tolkuton takaa-ajo, jossa käärme jahtaa Sarahia pitkin katuja ja taloja pistäen kaikki paskaksi. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä hetken päästä Baruki loihtii tyhjästä jälleen mutanttidinosauruksensa ja pienet lohikäärmeensä nykyaikaan, josta alkaa aivan tolkuton sota Los Angelesin kaduilla, missä armeija ja lohikäärmeet ottavat isolla kädellä yhteen ilman järjen hiventäkään. Meno on railakkaa ja paikkoja pistetään remonttiin isolla kädellä, mutta missään vaiheessa ei katsojalle selviä tolkuttoman teurastuksen syytä. Lopulta elokuvan multikliimaksi nähdään lopussa, kun kaksi lohikäärmettä ottavat yhteen ja sodan tulevaisuus ratkotaan.

Dragon Wars on elokuva, jossa katsojalla on ”WTF!”-tunne lähes koko sen keston ajan. Missään vaiheessa ei selosteta miksi mitäkin tapahtuu ja tarinalle ei ylipäätään anneta mitään kehystä. On toki kätevää, että millekkään ei tarvitse antaa selitystä ja näinollen yli 75 miljoonaa dollaria maksanut tehostetykitys on jopa huonopi kuin viimeisin Godzilla, joka pelkästään kertoo tästäkin elokuvasta sen olennaisimman asian.

1

Summary

Genret: draama,fantasia,toiminta
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Hyung-rae Shim
Pääosissa: Jason Behr,Amanda Brooks,Robert Forster
Valmistusmaa: Etelä-Korea
Valmistusvuosi: 2007

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
16 years ago

Se on Forster, ei Foster.