Hostel 2

Mukiinmenevän ja suhteellisen mukavasti toimineen elokuvan, Cabin Feverin, jälkeen kauhukakara Eli Rothin ura on mennyt sujuvasti ja oikeutetusti loivassa alamäessä. Rothista on tullut varsinkin hieman keskitasoa huonomman Hostellin jälkeen mittatilausmies rajun väkivallan, alastomuuden ja splatterin elokuvalle, jonka huonous tiivistyy miehen uusimmassa pläjäyksessä, Hostel 2:ssa. Jonkin verran Suomenkin keltaisessa lehdistössä käsitelty elokuva on katsojalleen oikeasti todella huonoa ajanvietettä ja yrittääkin turhaan peitellä omaa huonouttaan selvästi leimatulla K-18-väkivallalla. Ja niin se “suomalaisuus”… Paljon “kohuttu” Vera Jordanovankin rooli on vaisu ja mitäänsanomaton pläjäys, jolla ei ole mitään painoarvoa koko elokuvassa ainakaan siinä mielessä, että se toisi elokuvaan jotain hyvää.

Hyviä asioita saakin Hostel 2:sta etsimällä etsiä. Näyttelijäntyö on kautta linjan vaisua ja yliammuttua jopa niin, että katsojakin alkaa tuntemaan myötähäpeää monenkin seikan takia. Lauren German onkin pääroolissa äärimmäisen vaisu ja mitäänsanomaton tapaus, kun taas kokemuksia haluavan, aran ja tietenkin elokuvan väistämätöntä antipahista näyttelevän Roger Bartin hahmon mietteet ovat samaa sarjaa elokuvan pinnallisen otteen kanssa. Bartin eräänlaista paria näyttelevä Richard Burgi puolestaan ampuu kumiasuisen koviksen roolinsa pahasti yli ja elokuvan yhtenä uhrina sivurooleissa monesti nähdyn Heather Matarazzon ura ei tästä ainakaan parempaan päin käänny. Samaan sarjaan kuuluu myös Jordanova, jonka rooli petollisena kaunottarena on äärimmäisen vähäpuheinen ja heikko. Puhtaita papereita ei saa myöskään sulojaan ennenkin näytellyt Bijou Phillips, joka tuntuu saavan roolinsa vain kauneutensa, ei niinkään näyttelijänlahjojensa, ansiosta.

Hostel 2:ssa näkee kaikesta, että se on Eli Rothin elokuva. Mies on nimittäin jäänyt polkemaan pahasti paikoilleen ja tarjoileekin katsojalle jo Hostelsista tutun kaavan alkaen hahmojen esittelystä ja päättyen tietenkin päättömään väkivaltaan, jonka näyttäminen tuntuu olevan Rothille ainoa syy tehdä elokuvia. Mies onkin suosiolla jättänyt juonen kehittelyn että vuorosanat vähemmälle ja keskittynyt mitä erikoisempiin mielen kiroihin, jossa jonkinlaisena antikliimaksina voidaan nähdä täysin sanonko mistä revitty ja toteutettu rituaalimurha, jonka huonous alkaa miltei naurattamaan. Ei sillä, ettäkö Roth käsittelisi elokuvassa tärkeitä aiheita, kuten rikkaiden tappoklubia jossain Slovakiassa, mutta luulisihan sitä nyt oikeasti, että jos viitsii tehdä hirveätä splatteria myrskyisine huutoineen, niin tekisi sen sitten edes kunnolla juonen kanssa. Nyt tuntuukin siltä, että Roth yrittää tuoda kotisohvalle omia kieroutuneita visioitaan siten, ettei hommassa ole enää mitään parodisia tai edes hauskoja elementtejä, kuten Cabin Feverissä oli. Tilalla on vain julmaa ja kepillä sinne tänne sohittua väkivaltaa, joka turruttaa aivot kolmessa minuutissa.