House of the Dead

Päätäni särkee ja sitä jomottaa. Takana on pelottava puolitoistatuntinen kulttiohjaaja (haha) Uwe Bollin House of the Deadin parissa, jota en välttämättä haluaisi ottaa uusiksi, sillä ko. elokuva on jopa pelielokuvaksi pelottavan huono ilmestys siitäkin huolimatta, että Smallville-tähtönen Erica Durance näyttelee elokuvassa vähän muutakin kuin hampaitaan. Sitäkään en voi mitenkään käsittää, miten joissakin laatuelokuvissakin pyörähdellyt Jurgen Prochnow on upottanut nenänsä näin syvälle paskaan. Muutenkin elokuva on välistä täyttä wtf-kamaa sanan kirjaimellisessa merkityksessä, kun Boll taikoo ruudulle käsittämätöntä leikkausta ja kohtauksia, joiden huonous on niin huonoa, etteivät ne edes jaksa naurattaa.

Ehkä hassuinta kuitenkin on, että House of the Dead saattaisi mennä lävitse jopa yhden tähden elokuvana ilman suurinta taistelua, jossa leuka todellakin meinaa loksahtaa sijoiltaan. Lopputaistelussa elokuva alkaa muistuttamaan yhden miehen ristiretkeä kohti huonoa toteutusta: Boll taikookin ruudulle alkuperäistä kuvaa itse pelistä (kyllä… suoraan pelistä tökeröine äänineen ja pikselöityvine ruutuineen) ja kierrättää kameraa 360 astetta jokaisen näyttelijän ympärillä, kun he osoittelevat aseillaan mihin sattuu. Lisäksi ohjaaja Boll ei saa millään tarpeekseen potkuista, hypyistä, räjähdyksistä ja bullet timesta, jota viljellään oikeasti enemmän kuin Matrix:ssa. Kun mukaan lasketaan vielä näyttelijöiden loputtomalta tuntuvat irvistelyt, hypyt ynnä muut satunnaiset karjumiset, on katsojan verkkokalvolle luultavasti piirtynyt maailman sekopäisin vakavasti tehty toimintakohtaus.

Ja niille onnettomille, jotka eivät tiedä elokuvasta mitään, niin Boll on todellakin antanut suhteellisen huonolle pelille vieläkin huonommat kasvot. Jonkinlaista suosiota nauttivasta pelisarjasta, House of the Dead:stä, mallia ottanut elokuva ammuskeleekin muutaman teinin, kapteenin ja poliisin ohella eläviä kuolleita saarella, jota paikalliset englantia puhuvat kalastajat kutsuvat osuvasti espanjankielisellä nimellä “Isla de la muertaksi” tai jotain. Ja jottei mennä ihan vallattomaksi, niin elokuvaan on keksitty rave-bileet, jotka tietenkin pidetään tällä kirotulla saarella. Tuloksena on bollimainen teurastus, josta ei ole hupia kenellekään, vaikka ensimmäisen viidentoista minuutin aikana nähdään lähestulkoon kaikki K-18-kauhuelokuvaan liittyvä rekvisiitta.

House of the Dead:sta onkin tultava vain yhteen loogiseen ja emotionaaliseen johtopäätökseen: elokuva on ihan “Bollista”. Muutamaa näyttelijää (kuten esim. Ona Graueria) on mukava katsella, mutta kun muu ulospäin tuleva anti on sitä itseään, niin minkäs siinä sitten teet. Kun Prochnow:kin tyytyy vain kävelemään ympäriinsä kylmän viileästi sikaria poltellen, niin vähemmästäkin agressiot nousevat kotikatsomoissa asti. Ottaisipa nyrkkeilykehässä Bollilta turpaansa tai sitten ei, niin se ei kuitenkaan sitä tosiseikkaa muuta, että House of the Dead on käsittämättömän huono elokuva. Jopa niin huono, ettei sen huonoudelle voi edes nauraa… Ja se -jos jokin- on käsittämätöntä.