Shadow Man

Lyhyt keskustelu Shadow Manista vapaasti muisteltuna:

Pahis: Olet hyvä ampuja, muttet voi millään ampua meitä kahta yhtäaikaa.
Steven katsoo kulmien alta kylmän rauhallisesti takaisin ja selittää.
Pahis: Anna meille se tavara!
Steven lähestyy.
Pahis: Hahaa, päästämme sinut sitten menemään.
Steven lähestyy.
Pahis: …
Steven puhkaisee silmät ja ampuu pahiksen kaverin selkänsä takaa.

TV-ohjaajan uran luoneen Michael Keuschin nenän eteen ilmestyi ainutlaatuinen tilaisuus ohjata Steven Seagalin elokuva, ja mies tarttui innokkaasti härkää sarvista. Harmi, että Keusch tarttui niistä turhankin hanakasti, sillä Seagalin kädenjälki näkyy pahimmillaan Shadow Manissa räikeästi sekä näyttelijäntyössä että käsikirjoituksessa. Ongelmat tarttuvat välittömästi katsojaankin juonenkuljetuksen alkaessa muistuttaa lähinnä vitsiä ja autolla kaahailun ollessa lihavan Seagalin puristautumista ratin ja penkin väliin tökeröiden trikkien saattelemana.

Tarina on sentään, Luojan kiitos, ennallaan: Steven ei ole lähtenyt muokkaamaan loistavaksi havaittua kaavaa ja mies näytteleekin ex-CIA, ex-aviomies ja YH-isä, Jake… siis Casey… siis Travis… siis helvetti, Jack Fosteria, jolla palaa hihat pahisten kanssa kun miehen tytär kaapataan jälleen kerran. Äkkiseltään laskettuna tämä on nyt ainakin Stevenin neljäs elokuva, jossa päähenkilön tytär kidnapataan, mutta mainittakoon se vain mielenkiintoisena kuriositeettina. Tuloksena on joka tapauksessa helvetillinen etsintä, jossa hakataan miltei puolet Bukarestin (Steven on taas Euroopassa! o/) väestöstä. Sopivan tilaisuuden tullen Keusch tuo ruutuun myös alastomat pakarat ja tissit, jotka tietenkin ovat tämän elokuvan kohokohta juonen jäädessä ihmetyksen tasolle.

Shadow Man on nyt omissa kirjoissani toinen elokuva, jossa jouduin elokuvan aikana tarkistamaan, että mistä tässä nyt onkaan kysymys. Tällä kertaa (vaikkei sitä elokuvasta tajuakaan) on kyse tappavasta viruksesta, jota myydään eniten tarjoavalle. Stevenin näyttelemä YH-isä sattuu vain tällä kertaa osumaan paikalle väärään aikaan. Siitä alkaa Seagalin näyttelemän Jackin “rankka päivä”, jossa mies höllyy paikasta toiseen hakkaamaan ja tappamaan ihmisiä. Mukana seuraavat tietenkin korruptoituneet poliisit, vanhat “sotakaverit” sekä englantia englantilaisittain murtava naikkonen.

Steven Seagal-elokuvat ovat oikeastaan ihan oma maailmansa. Niissä yhdistyvät selkeästi Seagalin edustaman uskontokunnan rauhallisuus ja hyvän ja pahan vastakkainasettelu, jossa maailma on täynnä turmeltuneita ihmisiä ja laupiaita samarialaisia löytyy yleensä pyyteettömistä, perheensä menettäneistä, naisista. Kun mukaan yhdistetään taukoamaton mättäminen itämaisten taistelulajien avulla, sekä 30:n ammuksen lippaat sisältävät käsiaseet, on yleensä käsissä edes siedettävä paketti. Nyt tosin on vain käynyt niin, että käsissä ei ole juuri minkään tasoista pakettia. Seagalin maneerit eivät vain enää viehätä ja muiden näyttelijöiden jäädessä näkymättömiksi, on Shadow Manista sanottava tunteeton tosiasia: elokuva on kola-Ollin sanoin aivan liian hapokas katsottavaksi siitäkin huolimatta, että tahattomia nauruja elokuvasta irtoaa enemmän kuin Adam Sandlerin komedioista. Ehkäpä seuraava Seagal-elokuva sitten onnistuu paremmin…

Lyhyt keskustelu Shadow Manista vapaasti muisteltuna (toinen kohtaus):

Pahis: Olet pahassa liemessä, minä olen nimittäin niskan päällä.
Steven katsoo kulmien alta kylmän rauhallisesti takaisin ja selittää.
Pahis: Anna tänne se tavara!
Steven lähestyy.
Pahis: Valitan, että tässä kävi nyt näin.
Steven lähestyy.
Pahis: …
Steven tekee uber-liikkeen, joka tuhoaa pahiksen sisäelimet.