elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Alex Proyasin vuonna 1994 valmistunut gootti/grunge-pastissi, The Crow, on ehkä yksi havainnoillisimmista esimerkeistä sille kuinka “kuolema tekee tähden”. Elokuvan pääosaa, Eric Dravenia, näytellyt Brandon...

Alex Proyasin vuonna 1994 valmistunut gootti/grunge-pastissi, The Crow, on ehkä yksi havainnoillisimmista esimerkeistä sille kuinka “kuolema tekee tähden”. Elokuvan pääosaa, Eric Dravenia, näytellyt Brandon Lee kuoli kesken kuvausten väärinladatun aseen paukkupatruunan lävistettyä hänen rintansa, ja tähti oli syttynyt. Samalla Leen kuolema teki myös itsestään sekä elokuvasta kulttikohteen miljoonille emo/gootti-tyylisuuntaa edustaville nuorille.

Itse elokuva olisi tuskin menestynyt juuri nimeksikään ilman edellämainittua onnettomuutta, sillä Brandon Leen kohtalon ajatteleminen antaa anteeksi paljon. Surkeat näyttelijäsuoritukset, puuduttava juoni ja dialogi ovat tarpeeksi hyviä syitä minulle olla katsomatta elokuvaa Leen verenpunaisten aurinkolasien takaa. Tarina ei jaksaa kannatella edes sen puolitoistatuntista kestoa vaan lässähtää jo ennen loppukliimaksia, jolloin hahmojen kohtalo tuntuu jo yhdentekevältä.

Ymmärrän hyvin että elokuvan melankolisuus ja rakkauden sanoma iskee moniin, mutta itseäni ahdistuneet kasvot ja kitarasoolot katolla vain naurattivat. Ei Leeltä karismaa puutu, mutta näytellä mies ei silti osaa: vaikuttavinta miehen suorituksessa on se että hän kuoli, sekin kantaa yllättävän pitkälle. Yhtä naurettavalta kuulostaa Wincottin pääpahis Top Dollar tekomöreine äänineen. Hahmo on jo paremmin toteutettu True Romancessa Gary Oldmanin toimesta. Ernie Hudson on hauskempi OZissa kuin goottikaupungin patikkapoliisina ja Rochelle Davisin suojelua kaipaava pikkuvanha tyttö on vain ärsyttävä kuten lapsinäyttelijät usein ovat.

Sanoisin että parhaan suorituksen tekeekin Korppi, tuo eläinmaailman vastine kuolemalle, joka herättää henkiin Ericin kostamaan kauniin vaimonsa brutaalisen murhan. Vuoden haudassa maannut Eric saa näin yliluonnollisen haavoittumattomuuden, nahkahousut ja KISS-meikin, jotta kosto voi tapahtua mahdollisimman näyttävällä tavalla. Pahamaineisen goottikaupungin puujalkavitsejä laukovat pahikset on kunnon kostoelokuvan tapaan tapettava yksi kerrallaan, ja samalla pitää suojella tyttöä jonka äiti työntelee huumeneuloja suonistoonsa.

Toki elokuvasta löytyy myös hetkensä. Sinänsä naurettava kitarakohtaus katolla on erittäin komean näköistä katseltavaa, ja kaupunki muutenkin on kuin suoraan Burtonin/Nolanin lepakkomiesfilmatisoinneista. Ehkä tämän vuoksi myös Eric Dravenista tulee mieleen Batman, mutta jos haluatte katsoa mustiinpukeutunutta kostajaa ja hihitellä oikeasti hauskalle dialogille, katsokaa ihmeessä mieluummin vaikka Batman Returns. Traagista rakkaustarinaa kaipaaville lykkäisin käteen ennemmin Saksikäsi Edwardin.

1.5

Poiminta

Genret: fantasia,toiminta
Kesto: 100 min
Ohjaaja: Alex Proyas
Pääosissa: Brandon Lee,Ernie Hudson,Michael Wincott,David Patrick Kelly,Jon Polito,Tony Todd,Bai Ling
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1994

Sending
User Review
0 (0 votes)

Juha Tuominen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
18 years ago

Tämä on kyllä legendaarinen elokuva: joskin ei nyt ihan viiden tähden arvoinen, mutta joka tapauksessa hyvä elokuva.4p

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Myötähäpeää aiheuttavaa paskaa. Proyas onnistui myöhemmin Dark Cityllä, jossa on samantyyppistä estetiikkaa mutta ympärillä oikea elokuva.

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Aikalailla eri mieltä olen kirjoittajan kanssa. 6200 toimii todella hyvin ja on todella upeaa katsottavaa! Ainoa huomautuksen arvoinen seikka on käsikirjoituksessa. 4p

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Huomattavasti eri mieltä Juhan kanssa. The 6200 pärjää hyvin omillaan, ilman Leen kuolemaakin. Alkuperäisen sarjakuvan synkään eeppisyyteen ei päästä, mutta mustanpuhuva elokuva onnistuu tavoittamaan hyvin paikoittain sen tunnelman mikä alkuperäisteoksesta välittyi. Se että teinigootit ovat vallaneet elokuvan omakseen, kuten Burton/Selickin mestarillisen Nightmare Before Christmasin tapauksessa, ei vähennä myöskään elokuvan arvoa. 3.5p