Säämies

On niitä hetkiä kun elokuvan ensimmäiset kuvat jo saavat sinut tuntemaan nahoissasi että kyseessä on erinomainen elokuva. Nämä kuvat ovat yleensä lähestulkoon täydellisiä, ne onnistuvat tiivistämään hetkeen kaiken sen mitä elokuvassa on tärkeää, se tunnelma, se mentaliteetti. Ihan kaiken. Säämies on sellainen elokuva.

Dave Spritzillä ei mene hyvin. Ei sitten niin millään. Hänen työnsä on suht tyhjänpäiväistä, hyvä palkkaista, mutta tyhjänpäiväistä. Hän ei ole edes oppinut säämies, hän vain lukee päivittäin korteista ja hymyilee kameralle, ja tienaa tästä oivan summan rahaa. Tästä hyvästä aina parin kuukauden välein joku heittää häntä jollain, yleensä pikaruualla. Hänen isänsä, Robert King Spritzle on pulitzer-voittanut kirjailija ja loistava isä, isä joka on huolissaan pojastaan vaikka ei sitä näytäkkään kovinkaan hyvin. Hänen lapsistaan toinen on vierotushoidossa, toinen riskisti ylipainoinen ja onneton. Hänen avioliittonsa on aikoja sitten loppunut ja hänen vaimonsa seurustelee jo toisen kanssa. Dave on yksin, ja helkutin onneton.

Näistä hyvin melankolisista asetelmista käynnistää alku- ja ehkä koko vuoden paras draamaelokuva. Elokuva joka sisältää lukuisi hetkiä niin lämmintä, kuin sysimustaa, huumoria, mutta välttää jatkuvasti helpon kategorisoinnin. Elokuvan mainoskamppanja yrittää mainostaa elokuvaa hauskana komediana miehestä joka muuttaa elämänsä paremmaksi, tämä ei ole se elokuva! Surkea mainoskamppanja on taas vauhdissa, välttäkää uskomasta siihen, moni siihen uskonut on jo pettynyt. Elokuva ei ole varsinaisesti hauska, siinä ei ole Hollywoodille tutun turvallista kevyttä komediaa tai satumaisia ratkaisuja. Jos Säämies nauraa, se nauraa elämälle, suurelle tragedialle.

Elokuvan lahjakkaat näyttelijät Michael Caine ja Nicholas Cage ovat hienossa vedossa koko elokuvan keston ajan. Caine tuo Robertin hahmoon hiljaista sympatiaa ja voimaa, sellaista mitä ei näe päälle, mutta jonka tuntee joka hetki. Robert on vanhanaikainen, mutta hyvä isä, joka vain tahtoo parasta vaikka hänen ulkoinen olemuksensa ei aina viesti sitä. Cage on parhaimmillaan kuin mitä on ollut vuosiin Daven roolissa, ja ainakin itse pystyin helposti kiemurtelemaan myötätunnosta häntä kohtaan kun jokainen hänen yrityksensä tehdä hyvää meni päin helvettiä. Hope Davis tekee suht mitäänsanomattoman, joskin näkyvän roolin Daven vaimona. Nuori nimihirmu Gemmenne de la Pena on sydäntäsärkevä näky Daven nuorena tyttärenä. "Poika" elokuvasta tuttu Nicholas Hoult jää auttamatta sivukukkaseksi, huolimatta hänen oman tarinankaarensa tärkeydestä.

Ohjaaja Gore Verbinski on jälleen visuaalisen kerronan huipulla ja loikkaa Pirates of the Caribbeanin kaltaisesta iloittelusta vakavaan draamaan kuin leikiten. Säämiehen Chicago kuvataan sinisin sävyin ja Daven elämän tuska kursailemattoman läheltä ja tarkasti. Verbinsky ei kuitenkaan mässäile tuskalla tai draamalla, vaan ennemminkin käyttää ihmiselämän tuskaa ponnahduslautana korostaakseen niitä onnellisia hetkiä joita koemme aina ajoittain. Kohtaus missä Dave ja hänen isänsä puhuvat laulusta johon Dave vertasi Robertia on hyvin liikuttava kohtaus, sellainen mikä olisi mahdollista kokea vain suuren tuskan jälkeen.

Säämies jää auttamatta huonon katsojamenestyksen kohteeksi. Suurin syy tästä lankeaa tajuttoman huonolle mainoskamppanjalle. Se että elokuvaa päätettiin markkinoida komediana tulee aiheuttamaan pahoja ongelmia elokuvalle, sellaisia mitä se on nytkin aiheuttanut. Älkää siis menkö katsomaan Säämiestä jos etsitte kevyttä huumoria ja mukavia nauruja popcornin kanssa, mutta jos laadukkaasti ohjattu ja näytelty draama kiinnostaa, ja osaatte katsoa elämän tragedian lävitse, voitte nähdä Säämiehen sykkivän sydämmen, yhtä kirkkaana kuin Chicagon alkukevään auringon.

Yhteenveto:
Naurettavan huonolla mainoskampanjalla varustettu Weather Man on oikeasti koskettava ja kiinnostava elokuvakokemus, jota Nicholas Cagen hieno roolisuoritus tukee.