Vaalit

Alexander Paynen hieman omalla tavalla ainutlaatuinen satiirikomedia, Vaalit (Election), on mukavan kevyttä katseltavaa ilman sen kummempaa naurua. Elokuvan genre meneekin ainakin allekirjoittaneen mielestä enemmän draaman puolelle, mutta silti tietynlaisen pilkkeen silmäkulmasta löytää elokuvasta helposti. Harvemmin kuitenkin elokuvia tehdään amerikkalaisen koulun oppilaskuntavaalien ympärille, jossa mukana ovat niin keski-iän kriisiä poteva opettaja kuin ärsyttävä hikipinko ja pyrkyri-tyttönen.

Tosin Reese Witherspoonin kohdalla ei voida puhua enää mistään tyttösestä, vaikka hän ikäistään paljon nuorempaa näytteleekin. Itse Witherspoonin roolisuorituskin on jonkinasteinen yllätys, sillä en ole henkilökohtaisella tasolla koskaan pitänyt hänestä näyttelijänä tai sitten olen vain ummistanut silmäni todellisilta näyttelijänlahjoilta, sillä Vaaleissa Witherspoon ainakin onnistuu hyvin. Hän näyttelee avoimella vimmalla Tracy Flickiä, koulun hikipinkoa ja suurinta pyrkyriä, jonka Carpe Diemeen ei kuulu ystävien kanssa hengailu, vaan kaikkeen mahdolliseen toimintaan osallistuminen. Kun vielä tavoitteisiin lisätään koulun oppilaskunnan puheenjohtajan vaalit ja ehdokkuus, niin Matthew Broderickin upeasti näyttelemän, keski-iän kriisiä potevan, opettaja-konkarin, Jim McAllisterin, mitta alkaa olla vähintäänkin täynnä. McAllisterin vasemmaksi kädeksi joutuu Chris Kleinin hauskasti näyttelemä koulun suosituin oppilas, Paul Metzler, jonka hyväntahtoisuus korvaa älykkyyden. Kun mukaan soppaan sotketaan vielä ripaus angstista teinirakkautta, McAllisterin omaa tyytymättömyyttä elämäänsä ja tietenkin ne varsinaiset vaalit, on herkullinen asetelma valmis purettavaksi.

Kaiken kaikkiaan Vaalien asetelma kuulostaa varsinkin komediaksi varsin tyypilliseltä teinikomedialta, jota se ei kuitenkaan ole. Silti tuon arveluttavan genren elementtejä ei ole jätetty ihan varastoonkaan, sillä päähuomion vie draaman tapainen älykäs komedia, joka pyörii tiukasti Broderickin hahmon ympärillä. Mitään varsinaista sanomaa Vaaleista on kuitenkin hyvin vaikea löytää: kyse on enemmänkin oman elämän uudelleenaloittamisesta, eikä pelkästään unelmien tavoittelemisesta. Broderickin näyttelemä Jim huomaakin, että vaikka alussa kaikki on erittäin hyvin hänen nauttiessaan haaveidensa työstä, on silti oikein etsiä tarvittaessa elämälleen uusia suuntia. Ehkä Payne vain kysyykin, että voiko omasta onnellisuudestaankaan olla täysin varma ennen kuin kohtaa elämänsä kulminaatiopisteet, jotka saattavat herättää ihmisen kysymään oman elämänsä tarkoitusta. Tälläiselle mielen retkelle tarvitaan toisinaan vain hyvä elokuva tai kirja, toisinaan vain ärsyttävä pyrkyri-oppilas, jota vihaa kaikesta sydämestään.