Puhu hänelle

Pedro Almodóvar tunnetaan ehkä parhaana espanjalaisena ohjaajana sitten Luis Buñuelin. Puhu hänelle on Pedro Almodóvarin neljästoista elokuva. Se kertoo kahden miehen välille kehkeytyvästä ystävyydestä heidän rakastettujensa maatessa koomassa tiedottomana. Elokuvan keskeisinä teemoina ovat niin ihmisten välinen kommunikaatio, kuin myöskin erityinen hahmoja vaivaava yksinäisyys, mikä on yksi elokuvan kantavista voimista. Puhuminen helpottaa tuskaa.

Elokuva on yllättävän vakava verrattuna esimerkiksi ohjaajan edelliseen elokuvaan – Kaikki äidistäni (Todo sobre mi madre). Almodóvar on kuitenkin pakannut elokuvaansa niin paljon värikkyyttä ja suorastaan groteiskia lähenteviä juonenkäänteitä, että se jättää katsojan suorastaan mykistyneeksi kaikessa hienovaraisuudessaan. Päähahmojen elämää seurataan ja syvennetään erilaisten takaumien kautta miellyttävästi. Tarina soljuu eteenpäin alun lievän yli-innokkuuden jälkeen tasaisesti katsojaan luottavaisena hyvän musiikkiraitansa ja kauniin visuaalisen maailmansa herkästi saattelemana.

Marco (Darío Grandinetti) on toimittaja, joka rakastuu naispuoliseen härkätaistelijaan – Lydiaan (Rosario Flores). Härkätaistelussa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena Lydia kuitenkin vajoaa koomaan, eikä ennuste paranemisen suhteen enää näytä kovinkaan hyvältä. Marco kuitenkin päättää ryhtyä valvomaan Lydian rinnalla. Sairaalassa hän kohtaa Benignon (Javier Cámara), joka on kohdannut samankaltaisen tragedian. Benigno hoitaa vastaavasti Aliciaa (Leonor Watling), johon on palavasti rakastununeena. Marcosta poiketen, yksinäisen Benignon suhde Aliciaan on kovin yksipuolista. Benignon mielestä hänellä ja Alicialla menee paremmin, kuin hyvin, vaikkeivat nämä kaksi yksinäistä ihmissielua edes varsinaisesti tunne toisiaan. Marco yrittää toppuutella Benignoa, mutta huonoin seurauksin. Aikaa kuluu ja hiljalleen päähenkilöiden pelot kasvavat rakastettujensa suhteen. Elokuva käsittelee varsin vaikeaa aihetta. Voiko suhde toimia, toisen edes tietämättä siitä? Ovatko Benignon tekemiset törkeän puitteissa, vaikka Benigno saisikin hyvää aikaiseksi?

Puhu hänelle on toisaalta erittäin värikäs elokuva, mutta toisaalta oudon melankolinen. Hahmot loistavat värikkyyttään ja ovat mielenkiintoisia, mutta samalla pursuavat kuitenkin yhtälailla melankoliaa ja yksinäisyyttä. Elokuvan aihe on myöskin erittäin tummanpuhuva ja jopa synkkä. ”Arkipäivän hulluus”, kuten elokuvan ohjaaja siitä itsekin kertoo dvd:n extroissa, on vahvasti läsnä elokuvassa. Juoni etenee hitaasti, mutta vakaasti kohti väistämätöntä lopputulostaan.

Äänimaailma on aivan lumoavaa ja luo huomattavan annoksen sympaattista espanjalaisuutta elokuvaan. Elokuvan tunnusmusiikki tarttuu päähän soimaan pitkäksi aikaa, mutta samalla jopa hiljaisuus kuulostaa aivan yhtä hyvältä ja tarttuvalta. Katsoja rupeaakin miettimään, ettei äänimaailmalla ole niin väliä. Hahmojen sympaattisuus takaa sen. Elokuvan loputtua haluaa vain kuulla, mitä toisilla on sanottavanaan.

Puhu hänelle on kertakaikkiaan äärettömän sympaattinen ja elämänläheinen teos, mutta toisaalta samalla äärimmäisen herkkä ja särkyväinen aivan yhtälailla, kuin isoäidin vanhat posliiniastiat. Teos loppuu rohkaisevasti ja toiveita antavasti. Pedro Almodóvar maalaa kuvan maailmasta, missä ihmisten välisistä suhteista on tehty erityisen monimutkaisia ja vaikeasti setvittäviä, mutta samalla sellaisia, missä kommunikaation ei aina tarvitse olla hankalaa oikeiden ihmisten kohdatessa toisensa.