Koko Potti 2

Nyt meni yli.
Se on ensimmäinen ajatus mikä virkoaa mieleen loistavan toimintakomedia Koko potin puolivillaisesti tehdyn jatko-osan katsomisen jälkeen. Alkuperäisen tuotannon rennosta ja letkeästä munkkiniemimäisestä esikaupunkihengestä Toyotoineen ja volkkareineen on siirrytty huutavien saksalaisorien (porsche) ja yli-ihmeellisten lokaatioiden pariin. Kiva jatsimusiikki on vaihtunut todella hyvään salsaan, mutta siihen positiiviset asiat sitten loppuvatkin.

On vaikeampaa tehdä absurdia komediaa kuin ensi miettimältä uskoisi. Nimenomaan vaikeinta on saada tehtyä hyviä ylilyöntejä niin, että ne näytäisivät soljuvan samaan soppaan koko muunkin tarinan kanssa. Kukaan katsoja ei jaksa katsoa kun mökkihöperö ammattitappaja (BRUCE) ampuu varoittamatta kaveriansa (se miäs joka näytteli Chandleria siin yhdes naurusarjas) koska tämä ajoin kanan päälle. Eikä liiemmin ketään kiinnosta puhevikainen supergangsteri (Kevin Pollak), jolla on problemaattinen äiti-poika-suhde. Natasha Henstridge oli jo alkuperäisversiossa eksynyt mutta eksynyt saa ollakin, jos ei tiedä kuka on hyvä ja kuka on kaurapuuroa ja kenellä on kivoimmat muskelit. Nyt ei enää saisi olla eksynyt kun kolmisen vuotta on saanut alamaailmaan tutustua.

Niin kuin Collateralistakin aikoinaan totesin, käy jenkkihötö hyvin jos tykkää Big Maceistä, käyttää Missikstei (tai vaihtoehtoisesti verhoutuu Carhartteihin) ja etsii pullasorsistakin jotain syvällistä syytä masentua ja alkaa viiltelemään itseään huutaen avunpyynnönomaisesti että kun kukaan ei rakasta. Voivoi.

Hyvää viihdettäkin on tarjolla, muistakaa se. Tosin Koko Potti 2:ssa on niin kiva musiikki ja hienot maisemat, että sen kyllä pytyy katsomaan loppuun astikin.

Ibrahim Ferrerin seuraajien hyvälle yritykselle yksi piste.