The Island

The Island on Michael Bayn ensimmäinen elokuva ilman Bruckheimerin tukea, se on myös hänen ensimmäinen yritys tehdä vakavampaa toimintaelokuvaa, ja sillä on maailman huonoin trailer kampanja.

Ensinnäkin, elokuvan traileri on upea. Visuaalisesti se on nättiä katseltavaa, mainiosti editoitu sekoitus toimintaa, musiikkia ja vauhdikasta menoa. Siinä on vain yksi ongelma, se paljastaa melkein kaiken mitä elokuvassa tapahtuu. Vaikka kuinka upea traileri onkaan, mainonnaltaan se on melkein yhtä huono veto kuin The Village -elokuvan mainostaminen kauhuelokuvana.

The Island kertoo tulevaisuudesta vuonna 2019. Maailma on täysin saastunut ja selviytyneet on siirretty suuriin utopistisiin laitoksiin jossain Tyynellämerellä. Siellä he elävät päivänsä kuin lomaparatiisissa odottaen jokapäiväistä lottoa, joka vapauttaa päivittäin yhden ihmisen Saarelle, maailman viimeiseen paratiisiin. Lincoln Six-Echo (Ewan McGregor) on kuitenkin turhautunut: eikö elämässä voi olla muuta kuin odottamista? Onneksi Jordan Two-Delta (Johansson) ja jumala-kompleksin omaava Tohtori Merrick (Bean) takaavat, että kohta sitä tekemistä riittääkin pian yllinkyllin.

Omaperäinen The Island ei ole. Se on nyt selvää: Island lainaa rohkeasti kaikilta lähteiltä, jotka aihepiiriä edes hipaisevatkin. Monta kertaa katsoja voi jopa huomata selviä yhtäläisyyksiä muihin vanhempiin elokuviin. Paholaisen asianajajaa leikkiäkseni sanon tosin, että suurin osa niistä materiaaleista mitä elokuva lainaa, ovat sellaisia, mitä on käytetty sci-fi tarinoissa jo vuosia ja vuosia. Mutta käyttääkö Island materiaaliaan kunnolla? Kyllä ja ei. Se alkaa varsin rauhallisesti ollakseen Michael Bay elokuva, kestää sangen pitkään ennen kuin mitään räjähtää, kukaan huutaa tai ylipäätänsä mitään Baymaista tapahtuu. Utopistista yhteiskuntaa kuvataan varsin kiinnostavasti ja Lincolnin orastavaa mielenkiintoa ulkomaailmaan annettaan rauhassa kehittyä katsojan mukana. Tämä yllättävän kypsä ratkaisu Baylta toimii suunnattoman hyvin elokuvan eduksi ja pelastaakin sen pitkälti yhden tähden statukselta. Sitten pian siirrytäänkin rymistelyyn ja räjäyttelyyn ja elokuva hukkaa itsensä romutettujen autojen ja helikopterien sekaan.

Näyttelijöistä mainittakoon sen verran, että ainoastaan Ewan McGregorilla ja Steve Buscemilla näyttää olevan oikeasti hauskaa. Johansson on selvästi hukassa ison toiminnan keskellä kaukana indie-elokuvistaan. Bean on syystä tai toisesta roolitettu jälleen pahiksen rooliin ja tekeekin sen tunnetulla karismallaan ja ammattitaidolla, mutta Lincolnin sanoin sitä toivoisi, että hänelle olisi enemmänkin luvassa. Michael Clarke-Duncan tekee pienen ja täysin mitäänsanomattoman roolin elokuvassa ja enemmänkin herätti ihmetystä minussa, että mitä hän oikein siellä teki? Djimoun Honsou on tavanomainen pahis ilman pahempaa persoonaa. Muistettavin hahmo koko elokuvasta oli kuitenkin sivuroolissa esiintyvä Ethan Phillips Jones Three-Echona.

Bay osaa kuitenkin käyttää kameraa ja tehdä toimintaa hienosti. Toimintakohtauksista mieleenpainuvimmat ovat ensimmäinen takaa-ajo johon Lincoln ja Jordan ottavat osaa. Bay uskaltaa pariin otteeseen jopa käyttää pitkiä otoksia ja kaukaa kuvattuja kamera-ajoja, jotka tuovat yllättävän virkistävää vaihtelua elokuvaa muuten dominoiville heiluville ja epäselville kamera-ajoille. Lavastus on elokuvassa hienoa ja tehosteet ovat pariinkin otteeseen varsin vaikuttavia.

Silti elokuvasta jää varsin mauton olo. Se on ensinnäkin liian pitkä: kaksi tuntia, joista ensimmäinen puoli tuntia on kiinnostavaa tarinaa ja loput meuhkaamista, ei ole koskaan hyvä yhdistelmä. Tarinaan on myös loppua kohden ängetty aivan liian paljon ideoita, joista jotkut ovat varsin moraalisesti arveluttavia varsinkin kun ne unohdetaan täysin. Tai sitten olen vain vieläkin katkera elokuvan laaduttoman huonolle mainoskampanjalle.

Yhteenveto:
Tuhat kertaa nähtyä toiminta mäiskettä oman lajinsa yliherttualta, Michael Bay:ltä.