Alfie

Alfie on uudelleenohjaus samannimisestä, vuonna 1966 ohjatusta ja Michael Cainen esittämästä elokuvasta, joka käsittelee Alfie-nimistä naistenhurmuria, joka kyllä osaa käsitellä naisia, mutta on liian epäkypsä saadakseen ainuttakaan suhdetta seuraavalle tasolle. Uudelleenohjauksesta vastaa Charles Shyer, joka ei suotta liitä omia ideoitansa tähän itsensä kuvailemaan “klassikkoon”, vaan ohjaa sanan oikeassa merkityksessä elokuvan aivan alkuperäisen näköiseksi – uudelleen.

Roolit ovat jaettu hyvin selkeiksi, ja leijonanroolissa pärstäilee Jude Law, jonka roolisuoritus on kyllä vallan mainio, lukuunottamatta todella kornia dialogia, joka tuntuu ohjaavan elokuvaa eteenpäin. Sivurooleihin ollaan haettu naiskaunetta oikein olan takaa, ja siinä ollaankin onnistuttu vaikkei ehdottomia huippunimikissoja ollakaan saatu verkkoon.

Jude Lawin hahmo – Alfie on kyyninen naistenmies, joka muistuttaa suuresti monea Hugh Grantin tapaista roolia. Hänellä on tietenkin ongelma suhteiden kanssa, sillä hän ei vain pysty pitämään mitään kasassa ja ravaakin omien sanojensa mukaan muiden tyttöjen sängyissä useimmin kun omassaan. Kuitenkin vahingon sattuessa hän oppii oman elämänsä vaarallisuuden oikein kantapään kautta, kun vahingossa tempaisee kaverinsa tytön paksuksi. Alfie huomaa, että on aika vaihtaa elämäntyyliä – radikaalisti.

Roolisuoritus ei ole samaa Lawia kuin esimerkiksi Vihollinen porteilla, eikä varmasti ollu se tähtäimessäkään, mutta kuitenkin ärsyttävän pinnallinen hahmo jättää monet kylmäksi, lukuunottamatta tunteiden purkausta ja sitä hetkeä jolloin Alfie huomaa olevansa täysi luuseri. Tytöt omaavatkin sitten toiset taidot; he osaavat näytellä rakastuneita, vihaisia, petettyjä ja kaikkea tältä väliltä – pisteet heille. Jokatapauksessa Alfie on viihdyttävä elokuva paikkapaikoin vaikkei sitä useaan otteeseen jaksaisikaan katsoa.