elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Christian Balen uskomattoman roolisuorituksen, Scott Kosarin suhteellisen mielenkiintoisen tarinan ja Brad Andersonin toimivan ohjauksen varaan rakentuva Machinist on mieltä kuluttavaa katseltavaa. Tämä espanjanlaisin voimin...

Christian Balen uskomattoman roolisuorituksen, Scott Kosarin suhteellisen mielenkiintoisen tarinan ja Brad Andersonin toimivan ohjauksen varaan rakentuva Machinist on mieltä kuluttavaa katseltavaa. Tämä espanjanlaisin voimin tuotettu, silti amerikkalaiselta haiseva ja näyttävä, elokuva on väistämättä yksi vuoden 2004 mielenkiintoisimmista elokuvista. Se on samalla yksi vakavimmista yrityksistä tehdä katsojaa sekoittavaa ja kuluttavaa vakavaa viihdettä ilman ainuttakaan naurunpurskahdusta tai suunpielien nostoa. Tähän agendaan heittäytyvät mukaan niin näyttelijät kuin ohjaajakin antaen omat uskomattomat panoksensa elokuvaan ja sen sisältämään maailmaan.

Paras kaikista on kuitenkin käsittämättömän upeasti rooliinsa orientoituva Christian Bale, jonka rooli on varmasti monen mielestä jopa parempi kuin narsistisessa ja mielipuolisessa American psykossa. Kuten sanottu, Bale on jälleen kerran antanut kaikkensa roolille: tällä kertaa mies on laihduttanut itsensä roolinsa vaatimaksi riisitikuksi, jonka mielenlaatu alkaa mennä pahasti hakoteille John Sharianin näyttelemän suurihampaisen Ivanin ilmestyessä kuvioihin. Yhtymäkohtia on tietenkin jossain mielessä löydettävissä American Psykon Batemaniin, mutta loppujen lopuksi Balen näyttelemä Trevor on yhtä kaukana Batemanista kuin myös todellisestakin maailmastakin. Mitään järkevää syytäkään Trevorin tilaan ei tunnu löytyvän: edes huoran lämmin syli (Jennifer Jason Leigh) tai tarjoilija-ihastuksen, Aitana Sánchez-Gijón, viaton kiinnostus ja intellekti käytös Trevoria kohtaan ei tunnu auttavan asiaa. Balen Trevor tuskaileekin oman kotinsa synkillä käytävillä uniongelmiensa ja jatkuvasti putoavan painonsa kanssa. Todellisuuskin alkaa pikkuhiljaa muuttua Trevorin silmissä yhtä vieraaksi kuin hänen työtoverinsa ja alituisesti tapahtuvat oudot tapahtumat alkavat painaa väkisinkin niin Trevor-paran kuin katsojankin mieltä.

Mitä Machinist sitten on? Se on nälkäinen sukellus kohti ihmismielen pimeimpiä kiroja ja haudutettuja muistoja. Se on myös muistutus tosiasioista: vaikka kuinka kipeää se tekisi, niin asiat on kohdattava seurauksista huolimatta. Seuraukset ovat raadollista niin Balen Trevorille kuin katsojallekin: mystisten lappujen ilmestyessä jääkaapin oveen allekirjoittanutkin alkoi miettimään Trevorin ahdistuksen kohdetta, joka tuntui yhä vaikeammin hahmotettavalta kohteelta vaihtoehtojen liukuessa vaivihkaa television ruudulla. Ajatukset käyvät niin Michael Ironsiden erinomaisesti näyttelemässä Millerissä kuin lähes uneliaassa ja upeassa kuvauksessa samaan aikaan kun tarinan valitettavia aukkoja paikkaillaan pikku hiljaa. Joskus katsojasta tuntuukin, että elokuva näyttää liikaa, mutta utuinen totuus kylpee tarinan annissa typerryttäväksi kokonaisuudeksi, josta saa vain hataran otteen tässä mielipuolisessa matkassa helvettiin ja takaisin.

4.5

Summary

Genret: draama,jännitys
Kesto: 102 min
Ohjaaja: Brad Anderson
Pääosissa: Christian Bale,Jennifer Jason Leigh,Aitana Sánchez-Gijón,John Sharian,Michael Ironside
Valmistusmaa: Espanja
Valmistusvuosi: 2004

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments