Michael Cimino sai ohjaustyöstään Kauriinmetsästäjä vuonna 1978 oscarin. Cimino muistetaan juuri Kauriinmetsästäjästä vielä tänäkin päivänä, koska hän ei ole sittemmin enää tuolle mestaritasolle koskaan yltänyt. Keskustella voidaan siitä mikä elokuva on paras ja kriittisin sotaa käsittelevä teos. Kauriinmetsästäjät lienee tässä suhteessa ainakin monipuolisin ja -tasoisin.
Elokuva kertoo tarinan kolmesta tehdastyöläisestä, jotka lähtevät kotiseudun turvallisilta ja tutuilta metsästysretkiltä kohti Vietnamin sotahelvettiä. Ystävykset palaavat sodasta hyvin eri tavoin, sota on muokannut heidän turvallisuudentunteensa. Yhdestä on tullut sotasankari, toisesta hermoheikko ja kolmannesta vihannes. Tällä Cimino tahtoo sanoa sen minkä kaikki kai tietävätkin; sodankäyneet elävät koko loppuelämänsä sotaa päänupissaan.
Kauriinmetsästäjissä sota on siis perusdarwinismia; taistelua, jossa vain ja ainoastaan vahvemman lait otetaan huomioon. Heikot alistuvat, tuhoutuvat tai sairastuvat, viimeistään lopussa lopullisesti.
Kauriinmetsästäjän kohtauksista muistetaan yksittäisenä etenkin kohtaus, jossa pelataan venäläistä rulettia. Se sai aikoinaan huomattavan paljon kohua osakseen. Tylyn kaunis elokuva kaikessa rumuudessaan.
Poiminta
Genret: sota
Kesto: 176 min
Ohjaaja: Michael Cimino
Pääosissa: Robert De Niro,John Cazale,John Savage,Meryl Streep,Christopher Walken
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1978