National Treasure

National Treasure on Jerry Bruckheimerin tuottama PG13 toimintaseikkailu, jonka ohjaajan Jon Turteltaubin filmografiasta löytyy romanttista Hollywood-kuraa, imelää draamakomediaa sekä yksi oikeasti jollain tasolla mainitsemisen arvoinen elokuva, Instinct (1999).

Miehen uusimpaan tuotokseen on hyvän tilipäivän toivossa istutettu yksi suuripalkkainen kiiltokuvatähti, tällä kertaa korimallia Cage. Käsikirjoitus on kuin suoraan Aku Ankan taskukirjasta jonkinkaltainen suosiolla sivutettu Indiana Hopo-tarina. Suomeksi kaukaa haettu ja väkisin väännetty kollaasi lapsellisuuksia.

Nicholas Cagen hahmo etsii kaverinsa Sean Beanin hahmon kanssa suurta kulta-aarretta, jonka sijainnin kertovat erilaiset vihjeet jätettynä ympäri Yhdysvaltoja. Vihjeitä on mm.100 dollarin setelin kellotornin kellonaika, itsenäisyysjulistus ja muuta yhtä mukafiksua davinci-koodailua. Cagelle ja Beanille tulee luonnollisesti pieni riita ja heistä tulee vihollisia toisilleen (Indiana Hopo ja Kaivanto anyone?). Cagella on mukana jokaiseen Hollywood-elokuvan kirpakan makuinen pakkomauste, helvetin ärsyttävä apuri. Tällä kertaa hän on valkoihoinen, jonka antihauskat jutut ovat oikeasti harvinaisen perseestä. Mukaan tuppaa vielä pakollinen blondi, joka on mukana ulkonäkönsä takia ja että elokuvaan saataisiin se kaikkien niin kamalasti kaipaama romanttinen lisävivahde. Sivuhahmoista mainittakoon Cagen isää näyttelevä Jon Voight ja poliisina nähtävä Harvey Keitel.

Elokuva on huono. Juoni ei iskenyt, näyttelijät eivät ole kovin innokkaan oloisesti mukana, ohjaus ontuu ja musiikki jää kaikessa pauhaavuudessaan täysin tarpeettomaksi. Väkisin väännetyt vitsit eivät ole koskaan uponneet eivätkä sitä tee tälläkään kertaa. Legomainen toiminta häiritsee, koska mitään oikeasti jännittävää ei tapahdu.

Edellä mainitut asiat pitävät huolen siitä, että elokuva ei jaksa kiinnostaa tippaakaan. Juonesta on yritetty tehdä niin ovela ja monimutkainen, suuri Indiana Jones reinkarnaatio, että se hukuttaa koko elokuvan omaan kliseiseen paskaansa. Huonouden syövereistä se kutsuu pinnallisia ja tyylitajuttomia katsojiaan palaamaan sen ääreen sipsipussiensa sekä huonojen mielipiteidensä kanssa.