Lapsia ja aikuisia

Nyt on Kari-Pekka Toivosen kultakausi. Hänet voi kuluvana syksynä 2004 nähdä jopa kahdessa isossa suomalaisessa elokuvaproduktiossa. Toinen näistä on improvisaatioteatteri Stella Polariksen ensimmäinen kokopitkä elokuva ja toinen Aleksi Salmenperän ensimmäinen pitkä ohjaustyö.
Siis kaksi Ekaa.

Toivanen ei kuitenkaan ole ainoa päänäyttelijä Lapsia ja aikuisia-elokuvassa, sillä se kertoo lesborakkaudesta. Nykyaikana on vaikea tehdä shokeeraavia ja puhuttelevia elokuvia, mutta elokuvantekijöiden onneksi on olemassa kaikenlaisia seksuaalisia vähemmistöjä.

Lapsia ja aikuisia rakentuu kolmen – siis kahden – tai oikeastaan yhden henkilön, Minna Haapkylän esittämän lapsettomuusklinikan lääkärin, Venlan, ympärille. Venla ja Antero (Toivonen) ovat monta vuotta avoliitossa elänyt pari, joiden alkaa olla aika miettiä ihmisen biologisen tarkoituksen täyttämistä, lapsentekoa nimittäin. Venla haluaa ja Antero ei. Tarina saa varsinaisen alkusysäyksen, kun Venlalle käy ilmi Anteron vastahakoisuus jälkikasvun tuottamiseen ja päätyy ruikuttamaan kurjasta tilanteestaan Sadulla (Minttu Mustakallio), räväkälle ja seksuaalisesti avoimelle saman työpaikan hoitsulle.

Aleksi Salmenperä on onnistunut esikoisellaan varsin hyvin. Sivuhenkilöitä hyödynnetään sopivasti, kuvaus on taidokasta ja tarinankerronta lennokasta. Samuli putron tunnusmusiikki on niin ikään loistava, mutta ehkäpäe lokuvan musiikit olisivat voineet pikkuisen varioida tilanteen mukaan. Minna Haapkylän roolisuoritus on ensiluokkainen, Mustakallion ja Toivosen työskentelyssä jäin toivomisen varaa, tosin vain hieman.

Jälleen yksi hyvä ja katsomisen arvoinen Suomi-leffa markkinoilla.