Quentin Tarantino on nimi, jonka jokainen elokuvaharrastaja tunnistaa. Eikä syyttä. Miehen toinen ohjaustyö “Pulp Fiction” nostaa hänet hollywoodin legendojen joukkoon, jos “Reservoir Dogs” ei sitä jo tehnyt.
Pulp Fiction on erikoinen elokuva. Sen aikajana rikkoutuu koko ajan ja elokuva alkaakin siitä, mihin se loppuu. Muut kohtaukset sijoittuvat tämän kohtauksen molemmin puolin. Elokuva kertoo erilaisia tarinoita Los Angelesin kaduilta, tarinat liittyvät toisiinsa henkilöhahmojen kautta ja jokaisella tarinalla on vaikutuksensa hahmojen kohtaloon.
Ohjaus- ja näyttelijätyö hakee vertaistaan. Kun elokuvaan saadaan näinkin vaikuttava näyttelijäkaarti, niin onnistuminen on taattua. Onkin kummallista, että miten tarantino on saanut toiseen elokuvaansa näin vaikuttavan ryhmän loistavia näyttelijöitä. Ehkä käsikirjoituksen laatu on vakuuttanut.
Dialogi on upeaa. Valkokangasta katsoo vain hypnoottisena kuunnellen esimerkiksi Vincent Vegan (Travolta) ja Jules Winnfieldin (Jackson) toimivaa keskustelua kaikesta maan ja taivaan välillä. Bruce Willisin ja John Travoltan näyttelijänkykyjä epäilleet saavat tässä elokuvassa huomata, että herrat todellakin taitavat ammattinsa hyvin, elleivät loistavasti. Willis pelottomana nyrkkeilijänä ja Travolta kylmäverisenä tappajana jättävät epäilijät sanattomiksi. En tiedä sitten onko heidän hyvien suoritustensa takana loistava käsikirjoitus vaiko loistava ohjaaja. Luultavasti molemmat, sillä muissa elokuvissa en ole herroilta vastaavanlaista suoritusta nähnyt.
Juoni jää monelle hieman hämäräksi. Monet spekuloivat koko elokuvan pointin olevan Marcelluksen (Ving Rhames) sielun palauttaminen, sillä elokuvan muutamassa kohtauksessa mukana olevan salkun sisältöä ei koskaan näytetä ja Marcelluksen niskassa on outo laastari.
QT ei ole koskaan myöntänyt tätä, joten minä ainakin tyydyn juonen pohdiskelun sijaan nauttimaan loistokkaista yksittäisistä kohtauksista, tarinoista väkivallasta.
Pulp Fiction on yksi 90-luvun parhaista elokuvista ja nosti ainakin minun silmissäni Tarantinon ehkäpä maailman parhaaksi ohjaajaksi, jota myös miehen 3 muuta elokuvaa, “Reservoir Dogs”, “Jackie Brown” ja “Kill Bill” todistavat.
Poiminta
Genret: draama,komedia,rikos
Kesto: 154 min
Ohjaaja: Quentin Tarantino
Pääosissa: Tim Roth,Amanda Plummer,Laura Lovelace,John Travolta,Samuel L. Jackson,Phil LaMarr,Frank Whaley,Burr Steers,Bruce Willis,Ving Rhames,Paul Calderon,Bronagh Gallagher,Rosanna Arquette,Eric Stoltz,Uma Thurman,Christopher Walken,Harvey Keitel
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1994