Valve-unessa

Valve-unessa kertoo anonyymin pojan ‘seikkailuista’ selkounessa (lucid-uni). Ihminen on tiedostanut tämän unen – jota voit hallita ja jossa voit tehdä mitä vaan – jo tuhansien vuosien ajan ja monille siitä on tullut nykyaikana jokaöinen tai päiväinen harrastus.

Mitään punaista lankaa elokuva ei sisällä, vaan tämä anonyymi poika tapaa ihmisiä ja juttelee näiden kanssa miltei kaikesta olemassaoloon liittyvästä, kuten sen luonteesta, tarkoituksesta ja todellisuudesta. Loppupuolella elokuvaa poika haluaa ottaa selvää tästä lucid-ilmiöstä. Tämä antaa elokuvalle lisää syvyyttä, mielenkiintoa ja uskottavuutta, koska elokuvassa käsitellään suoraan elokuvan aihetta dialogin kautta. Unen aikana poika tapaa kymmeniä eri persoonia aina filosofian professorista perinteiseen asehulluun ja fanaattiseen mieheen, joka ajaa autollansa ympäri kaupunkia ja jakaa samalla omaa propagandaansa megafonin välityksellä. Jokainen katsoja löytää taatusti oman persoonansa elokuvasta, ellei useampaa. Tuntuu, että ohjaajana ja käsikirjoittajana häärinyt Richard Linklater on tyhjentänyt koko päänsä tähän elokuvaan, sillä asiaa ja näkökulmaa on todella paljon.

Elokuva on tehty käyttäen rotoscope-tekniikkaa, mikä käytännössä tarkoittaa materiaalin kuvaamista kameralla ja sitten sen kääntämistä animaatioksi. Tämä on kertakaikkiaan nerokasta ja visuaalisuus on suuressa osassa elokuvan ‘syvintä’. Animaatio antanee enemmän varaa lisätä pientä yksityiskohtaa jälkeenpäin, kuten nahkatakkisen miehen rintaneulan kuvan muuttumista tai tupakansavusta erilaisten kuvioiden muodostumista. Jotkut näistä linkittyvät suoraan aiheeseen, mistä käydään keskusteluja, jotkut kenties eleisiin ja toiset tekoihin. Tämä animointi aiheuttaa myös ongelmansa. Välistä kuva voi olla hieman sekava hahmottaa ja toisaalta se meinaa pistää pään aivan sekaisin, jopa lievän päänsäryn tasolle. Näyttelijöiden suoritukset jäävät myös taka-alalle, mikä ei allekirjoittanutta haitannut, sillä näin vältytään typeriltä ilmeiltä, eleiltä tai muuten vain pökkelöltä olemukselta. Tämä lähinnä sen takia, että elokuvassa saattaa olla todella kokemattomia näyttelijöitä. Oikeastaan he antavant vain äänensä elokuvaan epämääräisen ulkonäön kanssa. Musiikkina elokuvassa toimii random-pimputus, joka toki olisi voinut parempaakin olla, mutta minua se ei haitannut.

Kaikille elokuva ei sovi, sillä sen tarjontaan kuuluu ‘vain’ syväluotaavaa katsaus olemassaoloon ja sen moniin kysymyksiin. Vastauksia annetaan useita ja katsoja voi punnita omiaan elokuvassa esiintyvien kanssa. Elokuvan dialogi on ehkä rikkain mitä olen nähnyt, mikä taasen pitää teoksen katselukertoja kestävänä. Kaikkea elokuvassa esiintyvää ei vain pysty käsittelemään yhden näkemiskerran jälkeen. Niille, jotka etsivät lieviä haasteita ja janoavat enemmän tietoa tai mielipieitä elämästä/olemassaolosta omiensa rinnalle: suosittelen.