Peter Segalin (Anger Management) romanttinen komedia Aina eka kerta kertoo Havaijilla asuvasta eläinlääkäri Henry Rothista (Adam Sandler), joka pitää hauskaa iskemällä lomalle tulevia naisia. Sitoutumiskammoisen Henryn elämän saa järkkymään hurmaava Lucy, (Drew Barrymore) josta Henry haikailee muutakin kuin yhden yön suhdetta. Lähes täydellisessä tytössä on vain yksi vika: Kolarin seurauksena hänen lähimuistinsa tyhjenee joka yö, joten Henryn pitää valloittaa Lucyn sydän aina seuraavana päivänä uudelleen.
Komedianäyttelijänä tunnettu Sandler vetää leppoisan roolin. Drew Barrymorekin ylitti kaikki odotukset. Sivuhenkilöihinkin on osattu panostaa sopivasti. Sean Astin huvittaa Lucyn bodaajaveljenä ja Rob Schneider Henryn persoonallisena kaverina. Aihe on hieman hankala, joten juoneen on jäänyt pieniä aukkoja, jotka eivät kuitenkaan pahemmin häiritse. Juonenkäänteitä on sijoitettu sopivasti, joten kelloa ei tule vilkuiltua.
Turhan monet uudet romanttiset komediat on sijoitettu enemmän tai vähemmän suuriin kaupunkeihin ja siksi olikin mestariajatus valita tapahtumapaikaksi eksoottinen Havaiji, missä ei ole jälkeäkään betonirakennelmista tai asvalttiteistä. Bob Marleyn ja Beach Boysin musiikki korostavat leppoisaa tunnelmaa samoin kuin The Policen ja The Carsin listahitit havaijilaisittain. Aina eka kerta sopii loistavasti treffielokuvaksi mutta painuu katsomisen jälkeen aina nopeasti unohduksiin.
-
70%
Tiedot
Genret: komedia,rakkaus
Kesto: 99 min
Ohjaaja: Peter Segal
Pääosissa: Adam Sandler,Drew Barrymore,Rob Schneider,Sean Astin,Lusia Strus,Dan Aykroyd,Blake Clark
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2004