elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Julia Roberts teki sen taas. Näyttelijän lempeään hymyyn valkokankaalla ei vain voi tottua. Roberts näyttelee taidehistorian opettajaa Katherine Watsonia, joka on saapuu Wellesley Collegeen,...

Julia Roberts teki sen taas. Näyttelijän lempeään hymyyn valkokankaalla ei vain voi tottua. Roberts näyttelee taidehistorian opettajaa Katherine Watsonia, joka on saapuu Wellesley Collegeen, "snobikouluun". Kuitenkin tyly vanhoillisuusaate ja oppilaiden nenäkkyys saa hänet murtumisen partaalle heti ensimmäisen päivän jälkeen. Hän ei kuitenkaan luovuta vaan jatkaa hitaalla kehityksellä valamaan uskoa nuorille koulutytöille ja avaa heidän mielensä niin taiteelle, kuten myös opiskelusta ja uurastuksesta hyötymiselle valmistumisen jälkeen. Vanhoillinen käytäntö korostuu; mies on arvovaltaisessa työssä ja nainen nyrkin ja hellan välissä. Watson ensin vaihtaa kumouksellisesti kaavamaiset opetussuunnitelmat ja koulii tytöt katsomaan taidetta toisin kuin pelkältä akateemiselta ja kirjalliselta kantilta. Tytöt alkavat taiteen kautta ajattelemaan omilla aivoillaan, vaikka ovatkin maan viisaimmat opiskelijat. Yksi enemmän muista, kunnianhimoinen Joan (Julia Stiles) unelmanaan oikeustieteellinen Yalessa. Unelman murskaa jokaisen tytön kohtalo: avioliitto. Esimerkkinä avioliittoon jo päätynyt Betty, (Kirsten Dunst) joka teeskentelee itselleen olevansa nyt onnellinen, naimisissa, kotirouvana. Mutta kasvoilla pilkistää vain Mona Lisa –hymy.

Koulun johtokunnan painostamana Katherine joutuu tekemään vaikean päätöksen: lähteä tai jäädä ja noudattaa sääntöjä tarkasti ja unohtaa kokonaan entisen oppilaisiin koskettavan ja poliittisesti vaikuttavan opetuksensa. Hän lähtee mutta tytöt eivät luultavasti koskaan unohda tätä täysin toisesta maailmasta saapunutta toisinajattelijaa, alkeisfeministiä.

Miksi elokuvaan on yritetty sisältää rakkaustarinaa ja itkuvinkudraamaa, en ymmärrä. Katherine jättää Hollywoodin stara-poikaystävänsä lukukauden puolivälissä ja alkaa viettämään aikaa Bill Dunbarin (Dominic West) kanssa. Hän on Wellesleyn lehtori, huhuttu gigolo ja koulutyttöjen rakastaja. Bill tukee taistelussa Katherinen ajatuksia, muttei kuitenkaan uskalla tunnustaa niitä. Kaiken lisäksi Bill valehtelee ja kaunistelee asioita tavalla, joka lopuksi pettää Katherinen luottamuksen. Rujon pelimiehen tunkeminen elokuvan juoneen antaa ensimmäisen ja viimeiseksi jääneen miinuksen.

Draamana Mona Lisa Smile oli hyvin hillitty, hieman ehkä kaunisteleva ja pitää katsojan aivotyöskentelyn keskitasoa ylempänä päästämättä mieltä liian tunteilevaan hurmostilaan. Kyyneliä vuodatetaan salissa erittäin vähin määrin, mikä itse asiassa on hyvä asia. Myös tapahtumapaikka on loistavasti valittu; tyttökoulun kampus, joka on ympäri vuoden kuin paratiisi. Seinien sisällä kuitenkin asustaa kaavoihin kangistunut elitistinen akatemia. Lopuksi Watsonin hymy todella muuttuu Mona Lisa -tyylisestä onnelliseksi, voitonriemuiseksi.

Ensimmäistä kertaa elokuvan kautta lämpenin feminismiaatteelle. Pitkästä aikaa valkokankaalla nähtiin uudenlaista suuntaa, vaihtelua perinteiselle nyyhkydraamalle. Yllätyin erityisesti Mike Newellin tavasta ilmaista feminismin ohdakkeista alkutaivalta, 50 –luvun Amerikassa, ottamatta kuitenkaan kantaa kylmän sodan politiikkaan tai opiskelupaikan ulkopuoleiseen maailmaan. Itse asiassa, kampus on kuin maailma; maalaus täynnä mätää lihaa, joka vaatii puhdistusta. Mietteeni onkin: olisiko aineksista saanut vähintään kolmetuntisen elokuvan, jossa nautinto säilyy loppuun asti?

Omakohtaisesti en tunne Newellin tuotantoa muuten kuin draamakomediasta Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Yhteisiä piirteitä ovat kauniit puvustukset ja Mona Lisa Smilessa erityisesti 50 –luvun muoti, huolellisesti suunnitellut kohtaukset ja erittäin näpsäkät ja huomiota herättävät repliikit. Tavallisen vuoropuhelun kääntäminen taiteeksi on Newellille ilmeisesti tuttua, sillä roolihenkilöt eivät tyhjää jauha. Vertauskuvissa on onnistuttu ja ovelasti katsojan oman tulkinnan varaan jätetty ’Mona Lisa -smile’ antaa pohdittavaa elokuvan jälkeen. Plussaa käsikirjoittajille Lawrence Konner ja Mark Rosenthal. Elokuva onnistuu pitämään aivot pelissä elokuvan loppuun asti.

Elokuvan musiikki antoi myös mainittavia lisäpisteitä. Alussa tunteellista ja rauhallista, mutta kun juhlia alkoi tulla enemmän, muuttui meno entistä riehakkaammaksi. Vanhaan tapaan tanssittiin amerikkalaisen showmusan tahdissa. Jazzahtavaa meininkiä ja svengiä toivat loistavat alan kultakurkut ja ainakin kerran esiintynyt bigband. Biiseistä jäi mieleen Chris Isaakin Besame Mucho, Dean Martinin samannimisestä alkuperäisnauhoituksesta.

Jokaisella tytöllä oli elokuvassa vaativa rooli, joista kunnialla selvisivät ainakin Julia Stiles ja Kirsten Dunst. 50 –luvun maailmaan on hyvin vaikea eläytyä, varsinkin nuoren naisen osalta. Julia Roberts valloitti sympaattisella tavallaan, rohkeana, periksiantamattomana, mutta sievällä tavalla. Tässä kohtaa entinen lempinäyttelijäni Nicole Kidman jää Robertsin jälkeen top2 -listalta naispääosissa, vaikka nostaa elokuvan Tunnit kuitenkin lähelle Mona Lisa Smilea. Jos päättäisin Oscareista, antaisin parhaasta käsikirjoituksesta, parhaasta puvustuksesta, mutta parasta naispääosaa en uskaltaisi luvata, sillä se meni oikeutetusti Charlize Theronille. Näin ajatuksia herättäneen kokemuksen jälkeen olisi hyvä käydä palautumassa ja katsomassa jokin aivoton jenkkiactionräiskintä.
Arvostelun kirjoitti Antti Liukkonen

4

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 122 min
Ohjaaja: Mike Newell
Pääosissa: Julia Roberts,Julia Stiles,Kirsten Dunst,Maggie Gyllenhaal,Marcia Gay Harden,Dominic West
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Vieraileva Kirjoittaja

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
16 years ago

Julia Roberts, Julia Stiles, Kristen Dunst sekä Maggie Gyllenhall samassa elokuvassa. Antikristus on ottanut uuden muodon. Se pelottaa kamalasti…