Alien -Ylösnousemus

Dan O’Bannon tuskin arvasi tehneensä elokuvamaailman suurimpia tuotemerkkejä luotuaan varhaisen käsikirjoituksensa ”Dark Star” 70-luvun lopulla. Walter Hillin ja David Gilerin tuotantokoneistojen lähdettyä käyntiin tultiin luoneeksi jotakin Corman-filmatisoinneista poikkeavaa, joka uursi jälkensä iäksi scifi-horror –filmatisointien historiaan.

Alien oli hitti ilmestyttyään vuonna 1979. Se mykistytti scifi-yleisön, hämmästytti elokuvamaailmaa, jalosti Scottin paineen alla kyllästetyksi timantiksi ja asetti kertaheitolla uudet mittasuhteet A-luokan scifi-elokuvalle. Kuitenkin, yksi Alienin suurimmista saavutuksista oli vahvan, joskin yhä haavoittuvaisen naishahmon Ellen Ripleyn tuominen valkokankaalle. Onkin aiheellista kysyä, myykö Alien-tuotesarja ksenomorphilla itsellään vaiko Ripleyllä?

Tuotekehitys jatkui seitsemän vuotta myöhemmin elokuvalla Aliens (Cameron), ja sai kolmannen osansa vuonna 1992 (Fincher). Kolmannen osan piti lopettaa sarja, ja käsikirjoittaja Vincent Ward (ohjaajaehdokas) sai siihen vihreää valoa niin Foxilta kuin Sigourney Weaveriltakin, joka oli jo jokseenkin tympääntynyt koko elokuvasarjaan. Ripley on kuitenkin survivor, selviytyjä, siinä missä ksenomorphikin. 25 vuoden ajan on ollut selvää, että sitä ei voi tuhota. Tuotemerkkiä siis.

Fox päätti siis kaivaa esiin suuren rahasamponsa, antoi nelososan käsikirjoitusvastuun Joss Whedonille, joka saikin aikaan varsin tyydyttävän työn ylösnousemuksen allegorioineen kaikkineen, kehitti ksenomorphista kolmannen sukupolven muukalaisen ja vei tarinan lopulta kirjaimellisesti maankamaralle, jonne Renny Harlin olisi sen halunnut saattaa jo kolmannessa osassa (olkoon se onni taikka vahinko, Renny ei kuitenkaan lopulta halunnut ohjata Alien3:a). Ripley puoliksi muukalainen, muukalainen puoliksi ihminen –polarisaatio kantaa juonta vahvasti eri tavalla kuin aiemmat asetelmat. Ripley on nyt vahvempi kuin koskaan, jopa yliampuvasti.

Neljäs Alien siirtyi paitsi tarinallisesti, myös teknisesti pois aiemmasta saagasta Hill & Giler –tuotannon vastustettua neljännen osan koostamista. Kolme ensimmäistä osaa työstänyt ryhmä hajautui, mikä selittää paljolti sen, miksi neljäs osa poikkeaa valtavasti muista. Kolme ensimmäistä osaa olivat nuorten, kunnianhimoisten ja ennen kaikkea varsin kokemattomien (Scottilla The Duelist, Cameronilla Terminator, Fincherillä mainoksia) ohjaajien tulkintoja varsin voimakkaan tuotantokoneiston ohjaimissa. Neljäs oli ranskalaisen keski-ikäisen Jeunet’n, jolle Fox ei asettanut yhtä suuria suitsia. ”En halua tehdä Hollywood-elokuvaa” oli Jeunet’lta yllättäen täysin oikea vastaus, kun Fox kosi häntä ohjaajaksi, mikä kertoo koko produktion kertakaikkisesta surrealistisesta ilmeestä.

Neljännen osan piti olla erilainen kuin aiemmat, ja sitä se olikin. Jeunet & Caro ovat luoneet aiemmin yhdessä paljon mustaa satiirista huumoria (Delicatessen, La Cité des Enfants Perdu), eikä Jeunet kaihtanut mustaa huumoria Alien-saagassakaan: Toistaiseksi viimeinen Alien-sarjan ksenomorphi tuhotaan perusteellisen goren ja splatterin kautta. Elokuvan yleisilme on varsin ”eurooppalainen Hollywoodissa” –tyylinen, roolihahmojen ilmeet ovat kontrastikkaat ja elävät, visualisointi on huimaa (yhä sama truckdriver-ilme kuin Ridley Scottilla, kaikkialla ruostetta ja hämyistä savua, varjoja…), mutta jossakin kohtaa tulee eteen seinä nimeltä dejavu, ja taika katoaa; aserymistelyä, machoilua, otosmäärän kasvattamista lähelle keskiverron toimintaelokuvan otosmäärää. Katsoja alkaa ymmärtää, että vaikka elokuvassa onkin ranskalaista maustetta, itse soppa on Hollywoodia. Jeunet’n ranskalainen ilme on kuitenkin varsin virkistävää katsottavaa, sillä toistaiseksi jokainen Alien-sarjan osa on ollut erilainen kuin edeltäjänsä, eikä tämä osa tuota pettymystä.

Alien Resurrection on Jeunet’n ensimmäinen Hollywood-tuotannolla ohjattu elokuva. Mikäli Hollywoodista voi tulla ulos jotakin näin eurooppalaiselta tuoksahtavaa, voin vain huvitella ajattelemalla millainen elokuva olisi ollut eurooppalaisena produktiona (ei Pinewood!). Moni pitää Alien-sarjan neljättä ja toistaiseksi uusinta osaa sarjan huonoimpana. En voi väittää, etteikö se sitä olisi, mutta pitää muistaa että rima on todella ylhäällä. Vaikka elokuvasta ei pidä, se ei tarkoita sitä että se olisi huonosti tehty.

Uskoisin katsovani elokuvan Tex Willer vs Tyrannosaurus Rex, mikäli sen olisi ohjannut mies nimeltä Jean-Pierre Jeunet.

Arvostellut: T. Hyppänen