The Fifth element

Luc Bessonin vuonna 1997 valmistunut elokuva, The Fifth element, oli jonkinasteinen kaupallinen menestys. Yllättävää kyllä, Fifth element oli myös positiivinen taiteellinen yllätys. Tuntui ihan siltä, kuin Besson olisi tuonut elokuvaansa jostain pystymetsästä kaiken kansan nähtäville. Tosiasiassa Besson oli tehnyt jo tukun loistavia, yleisöön meneviä elokuvia, kuten Tyttö nimeltä Nikita, Leon ja Suuri Sininen. Silti Bruce Willisin tähdittämä Fifht element oli jonkinlainen pommi. Eikä syyttä.

Fifth elementiä mainostettiin puhtaaksi sci-fi-elokuvaksi, vaikka se ei ollut sitä. Elokuva olikin huumoripitoinen, puhdas sci-fi-seikkailu, joka omalla tavallaan seurasi Spielbergin Indiana Jonesia vähän moderninpana versiona. Besson olikin luonut elokuvastaan vapaasti moneen suuntaan revittelevän elokuvan, joka ei ottanut edes itseään vakavasti. Lopputulos oli mitä mainioin, yhä toimiva, kokonaisuus, jota siivitti mainio näyttelijäkaarti.

Fifth elementin näyttelijät olivat todellakin rautaa. Pääroolissa olevan Bruce Willisin (Korben Dallas) ja naispääroolissa olevan Milla Jovovichin (Leeloo) henkilökemiat toimivat loistavasti yhteen. Siitä seurasikin yksi valkokankaan vakuuttavammista pareista huolimatta siitä, että kyseessä ei ollut mitenkään vakava elokuva. Besson antoikin katsojan näkökulmasta katsoen näyttelijöilleen vapauden olla rennosti. Ja sen näyttelijät osasivat hyödyntää: Willis suhtautui rooliinsa näennäisellä vakavuudella, mutta pinnan alla oli pienen pojan leikkiminen. Varsinkin alun kohtaus Mathieu Kassovitzin kanssa oli mitä mainioin. Kohtauksen tilannekomiikka ja näyttelijöiden tilannetaju oli ko. kohtauksessa täysin kohdallaan. Jovovich puolestaan antautui rooliinsa eri tavalla. Hän oli toisaalta vahva, mutta toisaalta herkkä nainen, mutta pääpaino kuitenkin oli Jovovichille tyypillisillä “tunne-raivo-kohtauksilla”.

Mainion miehistön joukossa oli myös toinen luonnenäyttelijä: Gary Oldman, joka teki valtavan hienon roolin elokuvan pääpahiksena: omituisen futuristisena Jean-Baptiste Emanuel Zorgina. Oldman oli roolissaan kuin kotonaan ja hänen tähdittämilleen kohtauksille ei voinut muuta kuin nauraa. Varsinkin lopun kohtaus:

Priest Vito Cornelius: We’re saved.
Jean-Baptiste Emanuel Zorg: I’m screwed.

oli yksi elokuvan parhaimmista ja todisti sekä ohjaaja Bessonin että Oldmanin tilannekomiikan. Fifth element toi pinnalle myös uuden tähden, Chris Tuckerin, jonka loistava roolihahmo DJ Ruby Rhod oli yksi elokuvan parhaimmista. Tuckerin näyttelemä Ruby Rhod oli elokuvan rääväsuu, varsinainen koomikko, jonka neitimäisyyttä ja turhamaisuutta on syytä mainostaa:

DJ Ruby Rhod: We’ll find out everything there is to know about the D man: his dreams, his desires, his most intimates of intimates, and from what I’m looking at, “intimate” is the stud muffin’s middle name. So tell me my man, are you nervous in the service?
Korben Dallas: Mmm… not really.

Ruby Rhodin rooli nosti Tuckerin suuren yleisön tietoisuuteen, eikä suotta. Mies onnistui Fifth elementissä loistavasti.

Erityismaininnan ansaitsi myös Eric Serran mainio, elokuvaan sopiva musiikki sekä Jean-Paul Gaultierin erittäin futuristiset, täydellisesti elokuvaan sopivat rooliasut, joka myös hauskuuttivat kuin myös vakuuttivat. Ne tekivät elokuvalle sen viimeisen silauksen, joka nosti Fifth elementin viiden tähden elokuvan luokkaan ja teki siitä klassikon.

Fifth element on yksi 90-luvun merkkiteoksista monessakin mielessä. Se oli ensimmäinen sci-fi-seikkailu, joka ei ahdasmielisesti nysvääntynyt vakavoituneisuuden ahjoon, vaan ponnisti ylös suoraan tähtitaivaalle. Fifth element, joka yhdisti Indiana Jonesin poikamaisen seikkailun, tilannekomiikan ja sci-fin ansaitsee paikkansa ainakin minun elokuva-kokoelmassani. Sitä voi huoletta suositella lähestulkoon kaikille, jotka eivät halua ottaa elokuvaa vakavasti. Elokuvasta voikin helposti sanoa Ruby Rhodin sanoin: “Supergreen!”.