elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Yötä vasten katsottu Cube 2 osasi yllättää minut. Leimasin sen jo ennakkoon mielessäni surkeaksi tekeleeksi, yhden tähden jatko-osaksi, mutta jokin silti jaksoi minua kiinnostaa....

Yötä vasten katsottu Cube 2 osasi yllättää minut. Leimasin sen jo ennakkoon mielessäni surkeaksi tekeleeksi, yhden tähden jatko-osaksi, mutta jokin silti jaksoi minua kiinnostaa. Ehkä se vaikuttaa etten ollut nähnyt ensimmäistä osaa, vaan pääsin “kylmiltäni” arvostelemaan tämän elokuvan ilman vertailupohjaa Cubeen. Joka tapauksessa käsissäni oli mielenkiintoinen sci-fi/trilleri, joka näytti halpisleffalta, mutta kelvolta sellaiselta.

Elokuvan ohjaajana häärii lähinnä mm. Reservoir dogsin, Pulp Fictionin ja American Psychon kuvaajana tunnettu Andrzej Sekula, joka onnistuu työssään ristiriitaisesti. Kuvaus on kyllä mainiota, mutta minimalistisissa lavasteissa kuvattu Cube 2 ei vakuuta näyttelijöiden ohjauksen saralta. Enemmänkin touhu näyttää hyvältä amatöörimeiningiltä, eikä olekaan mikään ihme ettei Cube 2:n näyttelijöitä ole paljon muissa elokuvissa nähty.

Cube 2:n näyttelijät uivat hahmoissaan aika syvällä. Parhaan roolin tekee minun mielestäni Geraint Wyn Davies, josta löytyy särmää isompiinkin rooleihin. Tosin hänkin ampuu pari kertaa yli, muttei sentään niin pahasti kuin jotkut muista näyttelijöistä. Hyvänä kakkosena tulee naispääosan esittäjä Kari Matchett, jonka hahmossa on syvyyttä. Muuten elokuva kaipaisi kunnon miehitystä ja ainakin minä olisin toivonut ohjaajan taholta syväluotaavampaa asennetta henkilöhahmojen pään sisään. Tässäkin elokuvassa menetetään taas paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja raapaistaan vain pintaa. Näyttelijöiden repliikitkin menevät suurin piirtein päivittelyyn ja näin ollen mitään vakavampaa yritystä kunnon repliikeihin ei pääse edes syntymään.

Cube 2:n tarina on äärimmäisen mielenkiintoinen: joukko ihmisiä on joutunut erikoisen hyperkuution sisään, jossa jokainen huone näyttää samanlaiselta. Poikkeuksena ovat jotkut huoneet, jotka ovat tappavia. Pakollisten henkilöesittelyiden jälkeen ihmisporukka keskittyykin ratkaisemaan ulospääsyn mysteeriä ja pysymään hengissä. Mielenkiintoinen tarina kuitenkin valitettavasti hukataan osittain siihen, että se jättää jo liikaa arvailujen varaan: jotain olisi katsojallekin annettava ja elokuvan lopussa katsoja jääkin hölmistyneenä tuijottamaan lopputekstejä.

Koska tarina keskittyy todella minimalistisiin lavasteisiin, on tarinan oltava vahva ja näyttelijöiden suoritusten loistavia. Valitettavasti näyttelijät epäonnistuvat ja tarinakin jää valitettavan hämäräpiirteiseksi, joten ei olekaan mikään ihme, että monen mielestä Cube 2 on pahasti harhateillä. Jotain hyvääkin Cube 2:sta löytyy: sen tunnelma on loistava, harvat musiikkivalinnat sopivia ja aihe kiinnostava. Juuri tämän takia Cube 2:sta katsoo kaikesta huolimatta mielellään sen kummenpaa nikottelematta. Cuben nähneille Cube 2 ei luultavasti tuo mitään uutta, mutta ainakin minulle Cube 2 oli mielenkiintoinen kokemus.

  • 60%
    Cube 2: Hypercube - 60%
60%

Poiminta

Genret: jännitys, sci-fi
Kesto: 95 min
Ohjaaja: Andrzej Sekula
Pääosissa: Barbara Gordon, Geraint Wyn Davies, Grace Lynn Kung, Kari Matchett, Lindsey Connell, Matthew Ferguson, Neil Crone, Philip Akin
Valmistusmaa: Kanada
Valmistusvuosi: 2002

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments