The Beach

Aikoinaan jätin The Beach elokuvan katsomatta lähinnä vastenmielisen päätähden Leonardo DiCaprion takia. Vaikka Danny Boylen aikasemmasta elokuvasta Trainspottingista kovasti pidinkin, päätin beachin sivuuttaa. Nyt suurimman “DiCaprio huuman” laannuttua päätin elokuvan kuitenkin videolaitteeseeni sulloa.

Richard (Leonardo DiCaprio) on amerikkalainen turisti, joka on matkustanut Thaimaaseen etsimään itseään. Eräänä iltana Richardin naapurihuoneen asukki alkaa riehua hotellin käytävillä, ja tulee tarjoamaan Richardille marijuanaa. Kukkaa poltellessa tämä Daffyksi (loistavan sivuroolin vetävä Robert Carlyle) itseään kutsuva muukalainen kertoo uudelle ystävälleen Thaimaan rannikolla sijaitsevasta saaresta, ja sen täydellisestä rannasta. Richard luulee tarinaa vain huumehöyryisen miehen sekoiluksi, mutta aamulla löytäessään hotellinsa ovensuusta tälle saarelle johtavan kartan, tajuaa hän asian vakavuuden.

Richard päättää pyytää samassa hotellissa asuvan ranskalaisen nuorenparin mukaansa tälle eksoottiselle seikkailulle. Nuoret löytävät saaren ja siellä asuvan kommuunin, jonka ihmiset ovat kyllästyneitä tavallisen maailman turmeltuneisuuteen. Saarella ihmiset elävät vailla suurempia huolia, poltellen pilveä ja kalastaen ruokaa.

Elokuvan alku on ihan lupaava, ja varsinkin Robert Carlylen rooli Daffyna on omiaan huijaamaan katsojan sisään, tähän “huimaan” seikkailuun. Valitettavaa kuitenkin on, että mitä pidemmälle tarinassa edetään, sen syvemmälle elokuvallista sontaa katsoja vajoaa. The Beach yrittää kovasti moralisoida henkilöhahmojensa tekoja, siinä sen kummemmin kuitenkaan onnistumatta, ja loppujen lopuksi tällä elokuvalla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa.

The Beachin hienot maisemat, ja lokoisan näköiset elinolot ovat toki ihan hauskaa katseltavaa, mutta kun sisältö puuttuu, ja juoni muistuttaa muutenkin lähinnä jotain huonon saippuasarjan vastaavaa, on elokuvan katsominen hieman tuskallista. Kaiken lisäksi Leonardo DiCaprio tuntuu olevan aivan hukassa roolihahmonsa kanssa, ja koko elokuvan alkupää kuluukin siinä kun Richard karjuu, ja on kiukkuinen muille hahmoille. Jos näyttelijänlahjoja voitaisiin mitata naurettavan kuuloisen kiljunnan ja karjunnan määrällä, niin DiCaprion olisi kuulunut saada elokuvasta tupla Oscar.

Danny Boyle ei ole mielestäni Trainspottingin jälkeen onnistunut saamaan aikaiseksi oikein mitään katsomisen arvoista. The Beach on oikea malli esimerkki siitä miten saadaan aikaiseksi täysin mitäänsanomaton elokuvaksi itseään nimittävä tekele. Myöskään Boylen myöhemmin ohjaama 28 days later ei vakuuttanut. Valitettavaa sinänsä kun ottaa huomioon, että Trainspotting on todella vakuuttava ja omaperäinen teos. Nähtäväksi jää onnistuuko Boyle enää koskaan saavuttamaan elokuvillaan Trainspottingin tasoa.

  • 20%
    The Beach - 20%
20%

Tiedot

Genret: draama,seikkailu
Kesto: 119 min
Ohjaaja: Danny Boyle
Pääosissa: Leonardo DiCaprio,Virginie Ledoyen,Guillaume Canet,Robert Carlyle
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2000

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

5 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Blackheart
Blackheart
16 years ago

28 päivää myöhemmin on loistava elokuva. Danny Boyle ei todellakaan ole kadottanut otettaan ohjaamiseen. Toista Trainspottingia hän ei tee ja se on hyvä se. Ei mitään mieltä toistaa itseään.

wweeeeedd
wweeeeedd
17 years ago

Samaa mieltä.

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Garland hyvä, kun elokuvan pitäisi yleensä olla täysin itsenäisenä teoksena aukeava tekele, jonka täydelliseen ymmärtämiseen ei tulisi tarvita suurempaa tietämystä projektin taustoista.

Anonymous
Anonymous
16 years ago

The Beach oli paska, mutta arvostelun lopussa oleva 28 DL:n bashays on lähinnä outoa.

garland
garland
18 years ago

et ehkä tajunnut leffan juonta, kannattais lukea garlandin laguuni niin voisit jotain ymmärtää.leffakin vois näyttää paremmalta.