Kopps

Jalla Jalla! Elokuvan ohjanneen Josef Faresin uutukainen leffa Kopps sai muistaakseni kotimaassaan erittäin hyvän vastaanoton. Muutenkin se oli erittäin paljon esillä ja sain vieläpä sellaisen käsityksen, että elokuva olisi hyvä ellei peräti erittäin hyvä. Tosin muistelin, että samat fraasit sanottiin Jalla Jallastakin, mutta eipä se ainakaan minua vakuuttanut.

No, ei se Kopps mikään huono ollutkaan. Mutta ei se mitenkään erikoinenkaan ollut. Lukuunottamatta Torkel Peterssonin loistavaa ja hauskaa suoritusta elokuva oli peräti tylsä. Tähän on kolme hyvää selitystä 1) ruotsalainen huumori ei pure minuun 2) olen tosikko 3) elokuva ei naurattanut universaalisesti ajatellen. Itse olen eniten kohdan 3) kannalla, sillä Koppsissa ei ollut oikeastaan mitään sellaista, joka olisi pitänyt tunnelman hilpeänä. Itse näkisin Kopssin enemminkin kevyenä draamana.

Näyttelijät ovat Koppsissa ihan ok. Pääosassa touhuaa ohjaajan veli, Fares Fares, joka näyttelee yksinhuoltaja-poliisi Jacobia. Fareksen suoritus on sellainen tasaisen pehmeä, joka ei naurata kertaakaan. Sen sijaan Torkel Peterssonin näyttelemä Benny on aivan loistava tyyppi. Hän näkee hauskoja unia, joissa hän on jonkinlainen superkyttä. Unissaan ja haaveissaan hän hoitelee rikollisia mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla ja katsojan on erittäin vaikea pidättää nauruaan. Muutenkin Peterssonin näyttelemä Benny on juuri sopivan hölmö, mikä tälläisessä elokuvassa täytyy olla. Muista näyttelijöistä vielä sen verran, että he ovat samaa tasoa Fareksen kanssa eli aika näkymättömiä.

Juoni on mielenkiintoinen ja hyvin keksitty. Valitettavasti se kuuluisa toteutus on toisarvoinen seikka. Eli pienen maalaiskaupungin poliisiasema aiotaan lopettaa, koska alueella ei tehdä rikoksia. Tästä johtuen poliisit alkavat itse tekemään rikoksia ja kaunistelemaan tilastoja, jotta he säilyttäisivät työpaikkansa.

Kopps on kevyttä viihdettä tarjoileva elokuva, jonka parissa viihtyy kerran. Toisen katselemiskerran ajatusta vierasta kyllä aika voimakkaasti, sillä jokin Koppsissa mättää. Ehkä siitä vain odottaa liikoja, kun se ei sitten loppujen lopuksi anna katsojalle yhtikäs mitään. Ei edes sellaista 10 minuutin hymyä kasvoille. Tämä elokuva menee vaikka hiljaisen lauantai-illan ratoksi mukavasti sohvalla syöpöttellen ja juoden.