X-files: Fight the future

Elokuu vuonna 1998: monen todellisen fanin pitkä ja harras odotus oli ohitse, sillä “X-Files”-tv-sarjaan perustuva elokuva, X-files -Fight the Future (The X Files), oli nähnyt päivänvalonsa myös Suomessa. Alituiseen totuudenetsintään ja salaliittoihin odotetut vastaukset osoittautuivat kuitenkin hieman pliisuiksi. Tehokas, mystiikkaan ja paranormaaleihin asioihin pohjautunut tv-sarja olikin muuttunut elokuvan muodossa kaikkia katsojia kosivaksi yhteenvedoksi, jossa lähes kaikkeen vastattiin ainakin jollain tasolla. Tuloksena oli tasapaksua epäitsekkyyttä ja tupakkamiehen juonittelua ympäri maailmaa, jolta puuttui vain se viimeinen sinetti, sillä Mulder ei elokuvan lopussa kyennyt todistamaan kokemaansa todeksi.

Itse elokuva puolestaan lähtee liikkeelle oikeastaan “The Endin”-jakson jälkeisestä ajasta. Kyseisessä jaksossa X-kansiot poltettiin maan tasalle, joten tuttu parivaljakko on siirretty normaaleihimpiin tehtäviin. Erinäisten yhteensattumien vuoksi “dynaaminen duo” kuitenkin palaa yhteen Mulderin humalaisen baarireissun ja salaperäisen miehen tunnustuksen jälkeen. Ja mikäs sen tuoreempaa kuin salaliitto, jossa hallitus jälleen kerran oli salaamassa maapallon ulkopuolista elämää kansalta. Totuus oli tuotava ilmi ja samalla elokuvassa ratkaistiin tv-sarjassa ilmenneitä mysteerejä, kuten maissipeltojen arvoitus, mehiläisten tarkotus, sekä tietysti “mustan syövän” alkuperä.

Ehkä elokuvan ote tuntuu vieraalta jo senkin takia, että totuuden paljastamiseen valjastettiin huomattavasti enemmän rahaa kuin tv-sarjan episodiin. Tämä näkyi mm. erikoistehosteissa, jossa kyytiä saivat niin kerrostalo kuin jäätikkökin. Tämä samalla omalla tavallaan tuhosi sarjan saamaa tehokkuutta, sillä tummat sävyt korvattiin osittain valoisimmilla sävyillä, jotka veivät elokuvan tehoa huomattavasti. Eikä sekään itse asiassa ollut tarpeeksi, sillä suurimmaksi negatiiviseksi tekijäksi jäi Rob Bowman, useiden tusinasarjojen ohjaaja, jonka käden jälkeä on myöhemmin voitu seurata umpisurkeissa Elektrassa ja Tulen valtakunnassa.

Elokuvan näyttelijöissä ei sinänsä ole mitään vikaa: David Duchovny ja Gillian Anderson olivat jo tässä vaiheessa suorastaan kasvaneet rooleihinsa kiinni muun “castin” ohella, joten tämä ei tuottanut elokuvalle mitään ongelmia. Sen sijaan jännittävästi (eikä välttämättä hyvällä tavalla) poukkoileva tarina oikoi liikaakin mutkia tuoden elokuvaan huomattavasti enemmän toimintaa. Ehkä tämä rikkoi viimein fani-pojan mielen, sillä Fight the Future on selvästi massalle suunnattu elokuva.

Kaiken kaikkiaan “The X Files” on televisiosarjaa seuranneelle lähes must-see-elokuva. Se ei ehkä ole täydellinen elokuva -tai edes täydellinen tv-sarjan episodi-, mutta se ajaa asiansa Salaisten kansioiden pitkässä jatkumossa. Bowmanin, ja hieman hosuvan tarinansa vuoksi elokuvan pisteytys putoaa kuitenkin väistämättä jonnekin keskitason tietämille. Se ei ole edes yllätys, mutta juuri 18-vuotta täyttäneelle tv-sarjan tosifanille tämä asia oli sitäkin karvaampi pettymys. Näin 10 vuoden jälkeen sekin on helpompi myöntää.

  • 60%
    X-files: Fight the future - 60%
60%

Poiminta

Genret: jännitys,sci-fi,seikkailu
Kesto: 120 min
Ohjaaja: Rob Bowman
Pääosissa: David Duchovny,Gillian Anderson,Martin Landau,Armin Mueller-Stahl,Blythe Danner,William B. Davis
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Kanada
Valmistusvuosi: 1998

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
edu
edu
16 years ago

uskomaton arvostelu! “X-files -fight the future elokuva on suositusta TV-sarjasta tehty elokuva. ” annan täydet pisteet ja peukun!